SM-rallin Seinäjoen osakilpailussa on tapahtunut onnettomuus, jossa ulosajanut kilpa-auto oli osunut katsojaan, joka on menehtynyt. Onnettomuudesta on aloitettu selvitys ja ralli on keskeytetty.
– Äärimmäisen surullista. Vaikkemme vielä tiedä yksityiskohtia, niin on selvää, ettei tällaista saa tapahtua.
Edellisessä SM-osakilpailussa nousujohteisesti kurvaillut Jere Pensas uskoo vauhdin kasvavan Pohjanmaa Rallissa viikonloppuna. Kuva: Jarno Saari
Rallin SM-sarjan V1600 -luokassa kilpaileva laihialainen Jere Pensas lähtee nyt alkavan viikonlopun Pohjanmaa Rallissa uransa neljänteen yleisen luokan Suomi cup -pisteiden jahtiin.
Jesse Kallio. Kuva: Jari Hotti
Rallicrossin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan lauantaina Pesämäen moottoriradalla, Honkajoella. Viime sunnuntaina Norjassa EM-voittoa juhlinut Jesse Kallio lähtee hakemaan kauden ensimmäistä onnistumista Autokrossi-luokasta, kun avausosakilpailu Kaanaassa päättyi isoon pettymykseen.
Kovin usein ei rallicrossin SM-sarjan osakilpailussa ole mukana nähty hallitsevaa EM-osakilpailuvoittajaa, mutta lauantaina Honkajoella tälläinenkin asia koetaan.
Heikki Leinonen. Kuva: Jari Nurminen / RPF
Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaan lakeuksilla. Tänä vuonna tulokaskauttaan SM-sarjassa ajava Heikki Leinonen on selviytynyt kaikissa kauden neljässä osakilpailussa SM3-luokassa pisteille.
Ennen tätä vuotta aiemmin lähinnä rallisprintin parissa kilpaillut Heikki Leinonen, 20, on kulkenut kuluvan kilpailukauden lähes käsi kädessä varusmiespalveluksen kanssa.
Patric Öhman. Kuva: Jari Nurminen / RPF
Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaa Rallin merkeissä. Go4Speed Motorsport -tiimin Patric Öhman ja kartanlukija Aki Sparre lähtevät hakemaan hyvitystä Kouvolassa ajetun edellisen osakilpailun pettymykselle.
Rata-SM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Ahveniston haastavalla radalla. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki
Viikonloppuna riittää moottoriurheilutapahtumia kotimaan kamaralla, kun SM- ja Suomen Cupin pisteistä mitellään Rata-SM-sarjassa, Road Racingissa, Rallissa, Rallicrossissa, Trialissa, Driftingissa ja Endurossa. Myös kansallisen tason kilpailuja järjestetään ympäri Suomen.
Rallicrossin SM-kauden toinen osakilpailu ajetaan lauantaina Honkajoella. Kuva: AKK/Toni Ollikainen
Rallicrossin SM-sarja jatkuu lauantaina, kun kauden toinen osakilpailu ajetaan Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa Honkajoella. Pistejahtiin ilmoittautui määräaikaan mennessä 91 kilpailijaa yhteensä viidessä eri luokassa.
Avausosakilpailussa SuperCar-luokan voittoon tyylitteli viime kauden SM-pronssimitalisti Ari Perkiömäki, jolta on lupa odottaa kovia suorituksia myös Honkajoella.
Teemu Asunmaa. Kuva: Taneli Niinimäki
Rallin SM-sarja jatkuu tänä viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä ajettavalla Pohjanmaa Rallilla, joka tekee paluun kotimaiseen arvosarjaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Alavutelaisella Teemu Asunmaalla on tästä kilpailusta erityisen hyviä muistoja.
Hannu’s Rally Teamin Teemu Asunmaa on SM1-luokan hallitseva Suomen mestari.