Jesse Kallio. Jan Kåre Rafoss / iRafoss
Rallicrossin EM-sarjassa Super1600-luokka tekee tulevana viikonloppuna paluun reilun kuukauden mittaiselta kilpailutauolta, kun Norjan Hellissä ajetaan kauden kolmas osakilpailu. Suomalaista SET Promotion -tiimiä edustava Jesse Kallio lähtee metsästämään Norjasta kauden ensimmäistä finaalipaikkaa.
Jarkko Nikara pääsi tuulettamaan SM2-luokan voittoa Kouvolassa toukokuussa. Kuva: AKK/Toni Ollikainen
Huipputasaisessa Ralli SM -sarjan SM2-luokassa on nähty tiukkoja sekuntikamppailuja koko kauden ajan. Luokkaan saatiin Kouvolassa myös uusi kuljettaja, kun aiemmin SM1-luokassa ajanut Jarkko Nikara vaihtoi luokkaa.
Kristian Valtosen RX-7 Mazda. Kuva: Mai Angelica Puttonen
RADALLE.com Timeattack-kausi alkaa Botniaringiltä ensi viikonloppuna. Esimerkiksi Kristian Valtonen tuo voimannäytteensä Botniaringille kisaamaan ensimmäistä kertaa uudella konstruktiollaan. Valtosen ”hiilikuitu” RX-7 Mazda tuplaturbo V8-moottorilla on yli 1000 hv tehoja luvassa tänä kautena.
Joni-Pekka Rajala tähtää semifinaalipaikkaan Norjan MM-osakilpailussa. Kuva: Rajala RX Tiedotus
Rallicrossin MM-sarjan suomalaisrintama saa vahvistusta viikonvaihteessa Norjassa ajettavaan sarjan viidenteen osakilpailuun, kun Joni-Pekka Rajala asettuu lähtöruudukkoon kolmantena tänä vuonna MM-sarjaan osallistuvana suomalaiskuljettajana yhdessä Niclas Grönholmin ja Toomas Heikkisen kanssa.
Kimi Räikkönen vauhdissa Ferrarillaan. Kuva: Ferrari media
Edessä on yksi kaikkien aikojen hektisimmistä formulakesistä. Juhannuksesta käynnistyy kuuden viikon jakso, jonka aikana Euroopassa ajetaan peräti viisi osakilpailua. Tämän kunniaksi tulevan viikonlopun Kanadan aika-ajot esitetään C Moren lisäksi myös vapaasti katsottavalla Sub-kanavalla.
AKKn Flying Finn -kuljettaja Kalle Rovanpera. Kuva: Santeri Rosenvall - AKK
F1:n GP-voittaja Valtteri Bottas ja rallin superlupaus Kalle Rovanperä juhlistavat ilmavoimien 100-vuotisjuhlavuotta Tikkakoskella 16.6. lentonäytöksen merkeissä. Autourheilun lajiliiton kirkkaimpiin tähtiin kuuluvat kuljettajat nousevat ottamaan toisistaan mittaa taivaalle Hawk-hävittäjien kyydissä, sinivalkoisessa AKK:n Flying Finn -hengessä.
Rallicrossin MM-sarja jatkuu viikonloppuna Norjassa. Kuva: GRX TANECO
Tällä hetkellä juuri kärkikolmikon takana valmistajien MM-pisteissä majaileva GRX TANECO -tiimi matkaa Norjaan täynnä kunnianhimoa. Niclas Grönholm on jo selvittänyt tiensä finaaliin sekä Espanjassa että Britanniassa ja on parhaillaan kuljettajien MM-pisteissä sijalla 7.
Rallicrossin MM-sarja jatkuu viikonloppuna Norjassa. Kuva: GRX TANECO
Tällä hetkellä juuri kärkikolmikon takana valmistajien MM-pisteissä majaileva GRX TANECO -tiimi matkaa Norjaan täynnä kunnianhimoa. Niclas Grönholm on jo selvittänyt tiensä finaaliin sekä Espanjassa että Britanniassa ja on parhaillaan kuljettajien MM-pisteissä sijalla 7.
Aleksi Jalava (#77) ja kilpailun voittanut Tomass Stolcermanis (#33). Kuva: Aleksi Jalavan Tiedotus
11-vuotias Aleksi Jalava on aloittanut karting-kauden vahvasti kotimaan koitosten lisäksi myös kansainvälisissä kilpailuissa. Viime viikonloppuna nuorukainen nappasi Latviassa ajetusta Rotax Nordic Challenge -osakilpailusta toisen sijan.
Jan Kopecky. Kuva: ŠKODA Motorsport
Rallin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna kauden seitsemännellä osakilpailulla Italiaan kuuluvalla Sardinian saarella. Škodan tehdaskuljettajina Välimeren helteessä nähdään tsekkiläinen Jan Kopecky sekä norjalainen Ole Christian Veiby. Suomalaiskuljettaja Juuso Nordgren on puolestaan päässyt hakemaan tuntumaa rallin EM-sarjasta.