Heikki Koski-Lammin auto päätyi hurjaan kuntoon Pohjanmaa Rallissa. Kuva: Anssi Tawast
Heikki Koski-Lammin hyvin alkanut päivä Pohjanmaa Rallin SM3-luokassa päättyi EK6:lla sattuneeseen ulosajoon.
SM3-luokan voittokamppailussa Pohjanmaa Rallissa mukana olleet Heikki Koski-Lammi ja Kari Luoma starttasivat päivään Naarajoen toiseksi nopeimmalla kellotuksella.
Heikki Leinonen. Kuva: Jari Nurminen / RPF
Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaa Rallin merkeissä. SM3-luokassa kilpaileva Heikki Leinonen onnistui jatkamaan SM-sarjan tulokaskaudellaan pisteputkea, mutta ajoonsa ja lopputulokseen ei Kajaanin Urheiluautoilijoita edustava nuorukainen ollut tyytyväinen.
Lahti Historic Rally -kilpailun vuoden 2017 voittajapari Mika Turkki - Timo Hantunen palkintoseremoniassa. Kuva: Markus Mäki
10.-11.8.2018 ajettava Lahti Historic Rally järjestetään jo 17. kertaa. FIA European Historic Sporting Rally Championship -osakilpailu tuo Suomeen tänäkin vuonna osanottajia useista Euroopan maista, näyttävää ajokalustoa tietenkään unohtamatta.
Reinis Nitišs, FIA World Rallycross Championship bronze medal winner in 2014, will start in Shell Helix Rally Estonia. One of the most widely known motorsport drivers in Latvia has been participating in rallies before and this forms a good change between rallycross events. In 2018 Nitišs is competing in FIA European Rallycross Championship and is currently leading the Supercar category – with three out of five rounds still to be raced. In Shell Helix Rally Estonia Nitišs will start with Neiksans Rallysport run Mitsubishi Lancer Evo X car and his co-driver will be Andris Mālnieks.
Ari-Pekka Kumpula vauhdissa jokkisautollaan. Kuva: Vesa Rauhala
Kesä-heinäkun vaihteessa 30.6-1.7. ajetaan Alahärmässä jokamiesluokan SM-kilpailu.
Autoliitto Härmä järjestää kilpailun uudistetulla Kalmookankaan radalla Alahärmän Haaruksessa.
– Rataan on tehty muutos tuomaritornin kohtaan. Muutos on testattu ja hyväksi todettu.
Mika Lemmetti. Kuva: Jouni Laakso
Paremmin viime vuosina rallisprint-kilpailuista tuttu Mika Lemmetti vieraili välillä rallissa, kun seinäjokelaiselle avautui mahdollisuus osallistua Juha-Mikael Hannulan F-ryhmän BMW M3:sella viikonloppuna ajettuun Pohjanmaa Ralliin.
– Alkuperäinen suunnitelma oli, että ajamme Juha-Mikaelin kanssa kilpailun puoliksi.
Jussi Lindberg. Kuva: Hannu Rainamo
Rallin SM-sarjan SM3-luokassa kilpaileva Jussi Lindberg oli kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa hyvässä vauhdissa viikonloppuna ajetussa Pohjanmaa Rallissa.
Rallin oli tarkoitus käynnistyä perjantaina kahdella erikoiskokeella, mutta ensimmäisellä erikoiskokeella sattunut ikävä onnettomuus keskeytti kilpailun kuitenkin avauspäivän osalta.
Aleksi Röyhkiö. Kuva: Jani Salonen
AKK Driver Academyn valmennustiimin 18-vuotias Aleksi Röyhkiö saavutti viime viikonvaihteessa ajetusta Pohjanmaa Rallista pistesijan SM3-luokan kahdeksannen sijan myötä.
Ylöjärveläinen sarjatulokas ei yltänyt tällä kertaa yhtä hyvään suoritukseen kuin edellisessä osakilpailussa, josta lohkesi kolmas sija.
Niko Mäkinen. Kuva: AKK/Pertti Kangasniemi
Rallin SM-sarjan neljäs osakilpailu oli perinteikäs Pohjanmaa Ralli. Historian saatossa rallin pääpaikkana on ollut vuorovuosin Vaasa ja Seinäjoki, nykyisin kilpailun lähtöpaikaksi on vakiintunut Seinäjoki. Laihialainen, Ford Motorcraft Rally Teamissa ajava Niko Mäkinen lähti kotikisaansa voittamaan, mutta tulos ei tyydyttänyt, Jarno Ottmanin kartturoima kaksikko saapui yskähtelevällä autollaan maaliin erittäin tasaisen sekuntitaistelun jälkeen kuudentena.
Henrik Pietarinen. Kuva: Jarno Saari
Tuusulalainen Henrik Pietarinen on tällä rallikaudella ollut ainoa kuljettaja, joka on pystynyt ajamaan kaikissa osakilpailuissa pohja-aikoja tasaisessa SM2-luokassa.
Viikonloppuna SM-Pohjanmaa Rallissa tuo sama kova tahti jatkui, mutta tulokseksi kirjattiin karvas pettymys sääntörikkeen tuoman hylkäyksen vuoksi.