Samuli Vuorisalo. Kuva: Patrick Rupponen

Rallin SM-sarjan kauden kuudes osakilpailu kurvailtiin menneenä viikonloppuna Sastamalan ja Huittisten ympäristössä järjestetyn Enset SM-Rallin merkeissä.

SM3-luokassa kilpaileva Samuli Vuorisalo ja kartanlukija Henri Arpiainen jatkoivat tasaisia otteita, kun kaksikko sijoittui tällä kertaa luokassaan kolmanneksi kovan sekuntitaistelun jälkeen.

Henri Hokkalan Enset SM-ralli päättyi keskeytykseen. Kuva: Taneli Niinimäki

Rallin SM-sarja jatkui viikonloppuna kauden toiseksi viimeisellä osakilpailulla, Enset SM-rallilla. Henri Hokkalalla oli edessään kova urakka nousta taistelemaan SM3-luokan Suomen mestaruudesta. 

Toisin kuitenkin kävi, Sastamalan ja Huittisten haastavilla teillä käyty sateen värittämä kisa päättyi keskeytykseen podiumtaistelussa.

Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi päästelivät Enset-rallista kauden toisen luokkavoiton. Kuva: Eero Auvinen

Rallin SM-sarjan Suomi Cup -pisteistä V1600-luokassa Renault Meganella kisaava Jere Pensas jatkoi Enset SM-rallissa siitä mihin lopetti Pohjanmaa Rallissa kesäkuussa. Pohjanmaan kisasta kauden ensimmäisen luokkavoiton kartturi Jouni Saarijärven kanssa päästellyt Pensas vei Huittisten ja Sastamalan alueilla ajetun rallin V1600-luokan voiton reilun neljän minuutin marginaalilla.

Marko Mänty sai todeta ettei Skodalla ihmeitä tehdä, jos vetopidosta vastaa vain kolme rengasta ja yksi vanne. Kuva: Jarno Saari

Viime viikonloppuna kurvailtu kauden toiseksi viimeinen SM-ralli Huittisten ja Sastamalan maastoissa oli Marko Männylle ja kartturi Joni Mäkelälle kauden takkuisin kisa.

Jussi Lindberg. Kuva: Taneli Niinimäki

Sastamalan ja Huittisten seudulla ajettiin viikonloppuna rallin SM-kauden toiseksi viimeinen osakilpailu, Enset SM-ralli. Porvoolainen Jussi Lindberg starttasi kilpailuun kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa luottavaisin mielin.

SM3-luokassa urakoivan Lindbergin kilpailu lähti kuitenkin nihkeästi liikkeelle.

Aleksi Jalava on vuoden 2018 kartingin Mini60-luokan Suomen juniorimestari. Kuva: Aleksi Jalavan Tiedotus

Kartingin Suomen juniormestaruus-mitalien saajat ratkottiin viime viikonloppuna Kouvolassa. Sarjavoitto oli ratkennut Aleksi Jalavalle Mini60-luokassa jo edellisessä kilpailussa Vammalassa, mutta muut mitalistit eivät olleet vielä selvillä.

Patric Öhman. Kuva: Jari Nurminen / RPF)

Rallin SM-sarjan kauden kuudes osakilpailu viime lauantaina Sastamalan ja Huittisten ympäristössä päättyi Go4Speed Motorsport -tiimin Patric Öhmanin ja kartanlukija Aki Sparren osalta keskeytykseen jo avauserikoiskokeella. SM3-luokassa kilpaileva kaksikko ajoi ulos ja tilanteessa loukkaantunut Sparre vietiin sairaalahoitoon.

Jesse Kallio. Kuva: Jan Kåre Rafoss / iRafoss

Rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokan kauden neljäs osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Loheac’n radalla Ranskassa. Sarjan hallitsevana osakilpailuvoittajana Ranskaan lähtenyt suomalaisen Set Promotion -tiimin Jesse Kallio ei yltänyt tällä kertaa tavoitteeseensa ja finaaliin, kun viimeisessä alkuerässä tullut rengasrikko vaikeutti asetelmia semifinaaliin.

Kuva Jarno Saari

Viikonloppuna Sastamalan ja Huittisten alueella ajettu Enset SM-ralli kulki suhteellisen hyvin sarjatulokas Aleksi Röyhkiön osalta. Kuudes sija oli nuorukaiselle kauden toiseksi paras lopputulos.

AKK Driver Academyn valmennustiimin kuuluva 18-vuotias kuljettajalupaus ylsi rallin edetessä kolme kertaa EK-ajoissa viiden nopeimman joukkoon.

Jere Kalliokoski. Kuva: G-FORS/McKlein

EM-rallicrosskausi on kääntynyt loppusuoralle, toiseksi viimeinen kilpailu Ranskan Loheac’ssa toi Jere Kalliokoskelle himoitun finaalipaikan.

Kausi alkoi keväällä Barcelonasta, sen jälkeen on ajettu Belgiassa ja Ruotsissa. Jere Kalliokosken kilpailusta toiseen jatkunut epäonni jäi nyt unholaan, ja täksi kaudeksi perustetun ranskalaisen G-Fors teamin Renault toimi lähdöstä maaliin.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste