Ford Fiesta R2T19 on nähtävillä Rovaniemellä. Kuva: M-Sport
M-Sport esitteli joulukuun alussa maailmalle uuden Ford Fiesta R2T19 -ralliauton. Se on nähtävillä Lapin Kumi -rengasliikkeeseen keskiviikkona 23. tammikuuta.
Auto on ensimmäinen, joka on suunniteltu ja kehitetty kokonaan yhtiön uusissa tiloissa Krakovassa, Puolassa.
Kalle Markkanen on valmiina SM-kauden avaukseen. Kuva Jaakko Parm.
Vuoden 2019 SM-sarjaan Peugeotin R2:lla ilmoittautunut Kalle Markkanen odottaa kauden avausta innoissaan.
– Olemme ajaneet hyvän testijakson ja tuntuma uuteen autoon on hyvä. Vihdoinkin pääsemme tositoimiin, kun Arctic Lapland Ralli pyörähtää käyntiin, Markkanen kertoo.
Valkealan Urheiluautoilijat järjestää Kouvolassa harjoituskilpailun sunnuntaina 10.2.2019
Emil Lindholm kilpailee GRX-tiimin uudella Volkswagenilla. Kuva: Team GRX.
Viime kaudella ralli SM1-luokassa SM-hopealle sijoittunut ja Arctic Lapland -rallin yleiskilpailussa toiseksi ajanut Emil Lindholm, 22, ja hänen kartanlukijansa Mikael Korhonen, 33, esittelevät ralli SM-sarjan avauksessa GRX-tallin upouuden Volkswagen Polo GTI R5 ralliauton.
Kaisa Eiristö jatkaa KZ2-luokassa. Kuva: Sportinphoto.
Kaisa Eiristön kilpailukausi 2019 lähestyy kovaa vauhtia. Hän jatkaa kartingin parissa ja luokkana pysyy tuttu vaihteellinen KZ2. Tarkoituksenaon ajaa SM-sarja sekä Viron mestaruussarja.
Viime kausi oli Eiristöllä vauhdillisesi hyvä, mutta paljon parannettavaa ja kehitettävää löytyi.
Teemu Asunmaa haluaa takaisin mestariksi. Kuva: Tuningkauppa.com.
Rallin SM-sarjan kausi 2019 polkaistaan käyntiin tällä viikolla, kun perinteinen avausosakilpailu Arctic Lapland Rally, tuttavallisemmin Tunturiralli, ajetaan Rovaniemen ympäristössä perjantaina ja lauantaina. Teemu Asunmaan lähtee tavoittelemaan paluuta takaisin mestaruuskantaan vuoden tauon jälkeen.
Lauri Joona hakee SM-mitalia pian alkavalla kaudella. Kuva: AKK / Toni Ollikainen.
Sastamalasta kotoisin oleva 22-vuotias rallikuljettaja Lauri Joona starttaa alkavaan SM-kauteen mitalinkiilto silmissä. Kauden avausosakilpailussa Rovaniemellä tavoitteena on sijoitus kolmen parhaan joukossa.
Rallin SM-sarja käynnistyy tällä viikolla perinteisellä Arctic Lapland Rallyllä, eli tuttavallisemmin Tunturirallilla.
Autourheilupiireissä on paljon keskusteltu Harrastemoottoriurheilun vapaammista kuljettajien varustesäännöistä. Varusteiksi on hyväksytty niinsanottuja leimavanhoja varusteita, sekä myös (Hans) -niskatuen käyttö on suositeltavaa, mutta ei pakollista. Kuljettajat tietävät riskitason autourheilussa, ja varustautuvat tällöin parhaaksi katsomallaan tavalla kilpailuun. Tosin kaikki eivät aja kilpailumielessä, vaan osallistuvat harrastusmielellä tapahtumaan.
Vuonna 2019 keskusjärjestö ja R-Rallicup tekevät seurantaa turvavarusteiden käytöstä. Koko toiminnan ajan on tekniikka- ja turvallisuuslomakkeessa ollut kohdat, missä kuljettajat ilmoittavat varustetason mitä käyttävät, mutta nyt tietoja kerätään yhteen.