Yleisö löysi hienosti paikan päälle Porvoon Autopalvelu Ralliin. Kuva: Tuula Mettälä
Porvoon Autopalvelu Ralli ajettiin tänä vuonna sunnuntaina, liekö sillä ollut vaikutusta suureen yleisömäärään, jota erikoiskokeilla nähtiin. Yleisö oli hienosti löytänyt paikalle ja paikoin nähtiin jopa ruuhkia ek:lle mentäessä.
Mika Lemmetin kilpailu päättyi ensimmäisen erikoiskokeen maaliin. Kuva: KuuzelaPhotos
F-rallisarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin Kuhmoisissa, Keski-Suomen tunnetuilla ralliteillä. Mika Lemmetin ja kartturi Eetu Hellstenin kilpailu päättyi dramaattisesti ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Kaksikko leiskautti ensimmäisen erikoiskokeen maalissa hurjan hypyn, eikä laskeutuminen sujunut pehmeästi telemark-tyyliin.
Niko Mäkinen ajoi ylivoimaiseen luokkavoittoon Kuhmoisissa. Kuva: Merita Mäkinen
Kuhmoisissa ajettu kauden toinen F-rallisarjan osakilpailu sujui Niko Mäkiseltä lähes nappiin. Laihialainen ajoi Jarno Ottmanin kartturoimana luokkansa ylivoimaiseen voittoon ja yleiskilpailun toiseksi, ja nousi kaksivetoisten nuottisarjan johtoon.
Junioreiden yleiskilpailun kahdeksas sija ei Matias Valkosen mieltä lämmittänyt. Kuva: Marko Kyöstilä
F-rallisarjan kauden toisessa osakilpailussa Kuhmoisissa Valkonen Motorsportin kuljettajilla Anssi ja Matias Valkosella kilpailu sujui kaksijakoisesti. Anssi keskeytti kilpailun ykköspaikalta. Matias ajoi vastaavasti sarjan kannalta tärkeitä pisteitä.
Porvoon Autopalvelu ajettiin tänä vuonna sunnuntaipäivänä liekkö sillä ollut vaikutusta suureen yleisömäärään jota erikoiskokeilla nähtiin. Yleisö oli hienosti löytänyt paikalle ja paikoin nähtiin jopa ruuhkia ek:lle mentäessä
Erikoiskokeita ajettiin 4 ja rallin kokonaispituus oli 108 kilometriä. Kilpailuun starttasi 67 autokuntaa. Nopeimmin reitin suoritti Porvoon Urheiluautoilijoiden Jari Rajala kartturina Juha-Pekka Perämäki. Muutamissa luokissa oli vain yksi kilpailija mutta mm. luokassa kolme käytiin kiivasta sekuntitaistoa jossa voiton vei Peetu Viljamaa.
Epäviralliset tulokset luokittain;
Joni Hiipakka ajoi komeaan voittoon Kuhmoisten vaativilla teillä. Kuva: Marko Kyöstilä
Alkuviikolla vallinnut leuto keli, sekä torstain ja perjantain kirpeät pakkaspäivät antoivat upeat puitteet F-rallisarjan talvikauden päätösosakilpailuun. Lisäksi Tullan Urheiluautoilijoiden järjestämää Kuhmoisten II sorarallia suosi upea talvikeli.