Niko Kari väläytteli vauhtiaan jo talvitesteissä. Kuva: Aki Rask
Kauan odotettu Formula 3 -kausi käynnistyy vihdoinkin, kun kuljettajat pääsevät tositoimiin Espanjan Barcelonassa. Trident-tallin Niko Kari on valmis iskemään kärkikahinoihin ensimmäisestä ajometristä lähtien.
Kokemusta sarjan uudesta autosta kerännyt Kari väläytteli vauhtiaan talvitesteissä.
Mikko Eskelinen (vas.) ja Jake Rattenbury. Kuva: Jani Kekoni
Järjestyksessään 12. kerran ajettava Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruussarja käynnistyy nyt viikonloppuna perinteikkäältä Englannin Silverstonen F1-radalta, jossa sarjan ainoa suomalaiskuljettaja, jyväskyläläinen Mikko Eskelinen yhdessä brittiläisen tiimikaveri Jake Rattenburyn kanssa aloittaa 12 osakilpailun mittaisen urakan kohti unelmiaan eli Euroopan mestaruutta.
Anjalankoskelainen Jukka Tenho voitti viime kaudella Vihdin Nummelassa rallisprintin SM-osakilpailun asfaltilla. Tenho oli nopein myös vuoden 2017 Kauhavan asfaltilla ajetussa SM-osakilpailussa. Kokenut Tenho on myös lauantain SM-osakilpailun voittajasuosikkeja. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Kauhavan lentosotakoulun alueella ajettavissa LSK Business Park Rallisprint -kilpailuissa tehdään historiaa, kun kaksi eri sarjaa ajaa samassa kilpailussa omista pisteistään.