Nurmijärvellä ajetaan rallisprinttiä uudella alueella. Kuva: Nurmijärven urheiluautoilijat ry.

Nurmijärvellä, Suomen suurimmassa maalaiskunnassa, nautitaan vauhdikkaasta autourheilusta sunnuntaina 19. toukokuuta. Nurmijärven Urheiluautoilijat ry järjestää Kivimyllyn Kone -rallisprintin Nurmijärvellä Ilvesvuoren teollisuusalueella.

Hämeenlinnan moottoritien varressa, aivan Nurmijärven Kirkonkylän vieressä, sijaitsevalla Ilvesvuoren alueella ei ole aiemmin ajettu kilpaa.

Saimme suru-uutisia, kun kuulimme, että autourheiluvaikuttaja ja AKK:n entinen työntekijä Kalle Jokinen on nukkunut pois.

Kalle muistetaan niin karting-kuljettajana, mekaanikkona sekä useiden eri kuskien taustavaikuttajana. Kalle toimi esimerkiksi Kimi Räikkösen taustalla 2000-luvun alussa.

Kalle oli merkittävä ja arvostettu työkaveri AKK:lla, kuvailee nykyisin Neste Rallin promoottorina toimiva Jani Backman.

Jari Huttunen nähdään Riihimäellä ensimmäistä kertaa WRC-auton ohjaimissa. Kuva: McKlein.

Ralli SM -sarja sekä Rallin Suomen Juniorimestaruussarja aloittavat kesäkautensa lauantaina 25. toukokuuta Riihimäellä. SM Riihimäki Rallin osallistujalista on poikkeuksellinen, sillä mukana nähdään rallin MM-sarjan valmistajien pisteissä ykkösenä oleva Toyota ja kakkosena oleva Hyundai.

Flying Finn -sarja alkaa tulevana lauantaina 18.5. Kutonen-kanavalta Ralli SM -sarjan vauhdikkaalla talvikauden koosteella klo 17.30. Kuva: YouTube

Maailman nopein kansa pääsee tänä vuonna nauttimaan autourheilusta runsaasti ruutujen äärellä. Lähetyksiä tehdään yhteensä ennätyksellisesti yli 50 ja esityskanavina toimivat Yle, Kutonen, C More Max ja AlfaTV. Näiden kanavien lisäksi ohjelmat tulevat näkymään Yle Areenassa, YouTubessa sekä Dplayssa.

Mäntyharjun tapahtumassa nähdään myös paikallista stunt-osaamista. Kuva: LK-racing Polaria -tiedotus.

LK-racing Polaria järjestää tulevana viikonloppuna Superviikonlopun kaksipyöräisien parissa Mäntyharjun moottoriurheilukeskuksessa.

Lauantaina ohjelmassa on koeajoihin keskittyvä tapahtuma sekä sunnuntaina yhteinen ajopäivä huippukuntoisella motocrossradalla.

Tapahtuman ajatuksena on tarjota lapsille mahdollisuus tutustua motocrossiin ja tietysti he pääsevät ajamaan ohjatusti lasten KTM- ja Yamaha-motocrosspyörillä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste