Jani Vilen palaa Legends-radoille. Kuva: APR Competition.

APR Competition -tiimin Jani Vilen voitti toissakaudella Legends Trophyn pronssia. Viime kaudella miehen piti kiireisenä vasta perustettu sisäkartingrata, eikä kuopiolainen ehtinyt Legends-auton ohjaimiin lainkaan. Nyt Vilen on jälleen valmis taistelemaan SM-pisteistä, kun Legendsien kausi alkaa Botniaringin radalla.

Riku Tahko haluaa Suomen mestaruuden. Kuva: Tomi Hänninen.

Rallicrossin SM-sarja 2019 käynnistyy Jalasjärvellä lauantaina 25.5. Riku Tahko lähtee jahtaamaan mestaruutta, joka kirposi viime vuonna viimeisessä kisassa.

Rallicrossin SM-sarjassa ajetaan tällä kaudella viisi osakilpailua. Viime vuoden tapaan yksi osakilpailu on myös RallyX Nordic -osakilpailu, joka ajetaan Rallycross Festival Kouvolan yhteydessä.

Kotimaisessa kartingissa on hyvä tilanne. Kuva: Outi Talikka.

Vahvassa myötävireessä olevan kartingin SM-sarjan kausi käynnistyy pian. Lajipäällikkö Pekka Säynevirta on syystäkin täpinöissään uuden kauden alkamisen kynnyksellä.

Kartingilla pyyhkii tällä hetkellä Suomessa hyvin. Hyviä uutisia SM-sarjan ympäriltä on tippunut pitkin talvitaukoa, ja lajiväki on voinut myhäillä tyytyväisyyttä eteenpäin otetuista askelista.

Motocrossin SM-kausi käynnistyy Hyvinkäällä 18.-19.5. Kuva: SM-Motocross tiedotus.

Tuleva viikonloppu on todella täynnä moottoriurheilukilpailuja niin autojen kuin moottoripyörien osalta. Tässä viikonlopun motorsport-tärpit.

SM-motocross käynnistyy

Kotimaisen motocrossin pääsarja SML Motonet SM-motocross käynnistyy 18.-19.5. Hyvinkäällä. Vauhtipuiston radalla tullaan näkemään kaksipäiväinen taistelu kauden ensimmäisistä SM-pisteistä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste