Rami Systä ja Volvo S40 . Kuva: Rami Systän tiedotus

Rami Systä pääsi taas loukkaantumisen jälkeen kilpa-auton rattiin Iso-Syötteellä.

Oli helmikuun 2. päivä kuluvaa vuotta ja tyrnäväläinen Rami Systä perheineen oli vienyt jääspeedwayta fanittavan vieraan Australiasta, Andrew Barretin, Iso-Syötteelle laskettelemaan.

Mikko ja Juha-Pekka Koivula kilpailevat väkivahvalla BMW M3:lla, kuva vuodelta 2016. Maisemat huipulla maalissa ovat huikeat. Kuva: Ari Karhunen

Total Tarmac asfalttisprintin mestaruussarja kaartaa ennen kesätaukoa, juhannuspäivänä Iso-Syötteen mäkikilpailuun. Perinteinen juhannuskilpailu ajetaan lauantai-iltana noin sadan kuljettajan voimin. Moni kuljettajista kilpailee myös perjantaina, jolloin ajetaan AKK:n järjestämä kansallinen rallisprint kilpailu.

Kuvateksti: Rallilegendat Simo Lampinen ja Hannu Mikkola muistelivat ajamiaan kilpailuita Helsingissä lämminhenkisessä tapaamisessa. Kuva: Rallisprint SM / Viestintä

Hannu Mikkola vaihtoi autoa Timo Mäkisen kanssa kesken kilpailua 1960-luvun puolivälissä Kalpalinnan maastoajoissa.

– Mikään ei korvaa ajamista.

Niko Kari. Kuva: Aki Rask

Formula 3 -kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Ranskan Paul Ricardin radalla. Hyväntuulinen Niko Kari lähtee hakemaan täydennystä palkintokaappiinsa.

Kauden avausviikonloppu toi Karille sunnuntain kisan kolmossijan ja mukavat 14 pistettä. Paul Ricardiin lähdetään hakemaan hyvin alkaneelle kaudelle vieläkin parempaa tulosta.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste