Peetu Paavilainen osallistui kauden toiseen ratamoottoripyöräilyn SM-osakilpailuun tänä viikonloppuna Kemorassa.

Peetu Paavilaiselta jäi kauden avausviikonloppu väliin, kun samaan aikaan taisteltiin EM-pisteistä Barcelonassa. Nuori Yamaha-kuljettaja esitti hyviä otteita ja ajoi lauantai aamun aika-ajossa märällä radalla neljänneksi. Nuorukainen oli hieman ongelmissa takapään pidon kanssa aika-ajossa eikä ollut täysin tyytyväinen.

Pentti Veikkanen (vas.) ja kartturi Timo Jaakkola onnellisesti maalissa Belgian Las Vegas Ypres Historic Rallyssa. Kuva: Pentti Veikkanen

Historicien EM-sarjan neljännessä osakisassa, Las Vegas Ypres Historic Rallyssa, tuli taas rutkasti suomalaismenestystä. Historic Rally Club Finlandin joukkue piti edelleen pintansa tiimien välisessä kilpailussa, vaikka Rododendri Historic Rally -tiimi kavensi etumatkaa kolmella pisteellä aiemmasta kymmenestä.

Pekka Seppänen (vas.) joutui tyytymään kolmossijaan Philip Miemoisin viedessä voiton. Kuva: Pertti Kangasniemi/AKK

Philip Miemois kaasutteli lauantain tapaan Legendsien voittoon sunnuntaina. Aivan kuten eilenkin, Miemois sai tehdä kaikkensa pitääkseen häntä painostaneet Veli-Pekka Karttusen ja Pekka Seppäsen takanaan.

Kari Haapalainen teki jälleen vakuuttavaa työtä. Kalpalinna Sprintistä Haapalainen nappasi jo kauden neljännen luokkavoittonsa samalla kun oli koko porukan kolmanneksi nopein kuljettaja. Kuva: Marko Kyöstilä

Kalpalinnan Sprintin historic-luokkiin ilmoittautui yhden jälki-ilmoittautuneen kera ilahduttavasti peräti parisenkymmentä kuljettajaa, suurin osa Historic Rally Trophyn osakisoista tuttuja mutta ensimmäistä kertaa HRS-sarjan osakisassa mukana.

Kuvat: APR Competitionin tiedotus

Legends-luokan SM-sarjan puolivälin taival taittui viikonloppuna Pärnun Auto24ring-radalla. Virossa ajettu osakilpailu oli APR Competition -tiimin Philip Miemoisin juhlaa, kun mies ylitti maaliviivan ensimmäisenä niin lauantain kuin sunnuntainkin kilpailussa.

APR Competition -tiimin nimen alla ajava Philip Miemois tykitti voittoon myös sunnuntain kilpailusta huikealla ajonäytöksellä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste