Kauden 2017 Ford Motorcraft FST -sarjan voittaja Miika Hokkanen. Kuva: Jarno Saari.

Ford Fiesta -autojen omaa merkkisarjaa, Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophyä, ajetaan kaudella 2020 Ralli SM -sarjan yhteydessä. Osakilpailuita on yhteensä kuusi, joista kolme ajetaan talvella ja kolme kesällä.

Anjalankosken UA:n Sverre Norrgård (oik.) palkittiin AKK Motorsportin mitaligaalassa Lahden Messukeskuksessa Kultaisella kilpailijamerkillä mm. historic-rallien menestyksestä. Vain yhdeksän keskeytystä uransa 180 rallin aikana kokenut Norrgård juhli palkintoaan yhdessä hänen kilpa-autonsa kunnosta vastaavan Jari Liikkasen kanssa.

Niemisten autokunta on vaihtanut kalustokseen Ford Fiesta R2T:n. Kuva: Nieminen Racing -tiedotus.

Vasta kaksi vuotta ralliautoilun parissa kilpaillut, Jyväskylästä kotoisin oleva Kristian Nieminen starttaa uuteen kauteen määrätietoisin ja selkein tavoittein. Kartanlukijana jatkaa alusta asti kyydissä istunut pikkuserkku, Valtteri Nieminen.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste