Samuli Nevän Toyota Corolla GT ennen JMK-Rallin lähtöä. Kuva: Loudlife Media / Toni Ruotsalainen.

Paimion UA:ta edustavan Samuli Nevän JMK-Ralli päättyi ennen kuin se ehti se kunnolla edes alkaa. Hurjalta näyttäneestä tilanteesta Nevä ja kartturi Juha Kivimäki selvisivät kuitenkin maltillisilla vahingoilla.

Ville Hautamäki oli voitokkaassa vauhdissa SM2-luokassa, minkä SM-sarjassa hän on toisena. Kuva: Jari Kohonen.

Rallin Suomen mestaruussarjan talvikausi paketoitiin viikonvaihteessa huikeissa olosuhteissa Joensuun ympäristössä. Porvoon Autopalvelu -tiimin ajajakaksikko Ville Hautamäki ja Sami Pajari teki vaaramaisemissa vakuuttavaa jälkeä.

Esa Ruotsalainen oli kivikovassa SM1-luokassa neljäs. Kuva: Jarno Saari.

Saarijärven UA:ta edustava Esa Ruotsalainen ajoi tasaisen hyvän suorituksen lauantaisen Itärallin erikoiskokeilla. Kilpailun puolivälissä vakiintui yleiskilpailun viides sija, mikä säilyi maaliin saakka.

Ralli SM -sarjan kolmas ja talvikauden päättänyt osakilpailu ajettiin siis lauantaina Joensuussa.

Heikki Koski-Lammi nousi lopussa neljänneksi. Kuva: Merita Mäkinen.

Heikki Koski-Lammi ja Jarno Ottman sijoittuivat rallin SM-sarjan talvikauden päättäneessä Joensuun Itärallissa SM3-luokan sijalle neljä ja näin kaksikon pistetili SM-sarjassa avautui lauantaina.

Viiden erikoiskokeen mittaisessa Itärallissa saatiin nauttia talvisesta säästä ja hienossa kunnossa olleesta reitistä.

Aleksi Röyhkiö suuntasi SM-kauden tauolle SM3-luokan kolmospaikalla. Kuva: Jarno Saari.

Joensuussa ajettiin lauantaina päätökseen Ralli SM -sarjan talvikausi, kun maineikas Itäralli oli kauden kolmannen osakilpailun näyttämönä. Aleksi Röyhkiö, 19, aloitti kisan hyvin ja oli alkupätkillä mukana aivan kärjen kuumimmassa sekuntikamppailussa.

Markus Hellströmin autokunta oli viides Jämsässä. Kuva: Marko Kyöstilä.

Lauantaina ajettiin F-rallisarjan toinen osakilpailu Jämsän alueella hyvin erikoisissa talviralliolosuhteissa, kun reitti oli lähes kokonaan ilman jää- tai lumipeitettä. Markus Hellström kartturinaan Tapio Järvi ajoi yleiskilpailussa viidenneksi.

Nurmijärveläinen Mikko Heikkilä oli hyvässä vauhdissa Joensuussa, mutta rengasrikko sotki tuloksen. Kuva: Jari Nurminen / RPF.

ASV:n tukeman Mikko Heikkilän talvikausi rallin SM-sarjassa päättyi lauantaina pettymykseen, kun kolmannen erikoiskokeen rengasrikko ja ongelmat pulttikoneen kiinnikkeen kanssa pudottivat nurmijärveläisen kauas SM1-luokan kärjestä.

Ville Pynnönen (JyvUA) ja Enni Mälkönen (LamUA) kokivat Itärallissa ottaneensa askeleen eteenpäin loppukautta ajatellen. Kuva: Jani Salonen.

Rallin SM-sarjan SM1-luokassa kilpailevat Ville Pynnönen ja Enni Mälkönen lähtivät Joensuun Itäralliin hakemaan kuljettajalta alkukauden aikana kadonnutta itseluottamusta takaisin.

Heinolan UA:ta edustava Sami Pajari kuittasi voiton Joensuussa. Kuva: Taneli Niinimäki.

Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajettiin lauantaina Joensuun Itärallin vauhdikkailla ja luonteikkailla teillä erinomaisissa olosuhteissa. SM3-luokan pistekakkosena kilpailuun lähti Sami Pajari kartanlukijansa Marko Salmisen kanssa.

Emil Lindholm lennätti Škodansa SM Itärallin voittoon. Kuva: Merita Mäkinen.

Emil Lindholm oli talvikauden nopein kuljettaja Ralli SM -sarjassa. TGS Worldwiden kuljettaja voitti kaksi kolmesta osakilpailusta ja oli kerran kolmas. Voitto irtosi myös Joensuussa lauantaina.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste