Legendsien SM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Kurikan Botniaringiltä. Koronapandemian runtelema kausi oli pitkään vaarassa peruuntua kokonaan, mutta sinnikkään työn tuloksena sarjassa ajetaan kaksi osakilpailuviikonloppua, kausi päättyy Alastarolle syyskuussa.
Erityisesti tänä ”koronavuonna” myös F-ryhmäläisellä kilpa-autolla ajavan kannattaa käyttää hyväkseen kaikki mahdollisuudet päästä sittenkin ajamaan tosissaan kilpaa vielä tämän syksyn aikana. Historic-autoille tarkoitettuun rallisarjaan, Historic Rally Trophyyn, pääsee nyt Classic F -luokkiin kisaamaan jo hieman vanhentuneilla äffäläisillä.