Jere Kalliokoski ajaa tulevalla kaudella rallicrossin SM-sarjan Supercar-luokassa Kalliokoski Motorsportin Ford Fiestalla. Kalliokoski, 23, on osallistunut sarjan kuninkuusluokkaan aiemmin kolmesti, debyyttikaudella 2016 tuloksena oli mestaruus, 2017 hopeaa ja toissa kaudella värisuora täydentyi, kun kaulaan ripustettiin pronssimitali. Kalliokoski osallistuu SM-sarjaan samalla autolla, jolla kilpaili kaudella 2019 sekä Suomessa että kansainvälisessä RallyX Nordic -sarjassa. Kalliokoski ajaa SM-sarjan lisäksi myös RallyX Nordic-sarjassa ainakin Suomen osakilpailun kesäkuun alussa Oulussa.