Tuukka Kauppinen on Nuorten SM-sarjan ykköspaikalla ennen SM Pohjanmaa Rallia. Kuva: Toni Ollikainen / AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkuu tulevana perjantaina Seinäjoella SM Pohjanmaa Rallissa kauden kolmannella osakilpailulla. Junioreita ja Nuorten SM:n kuljettajia on matkaan lähdössä kaikkiaan 35 autokuntaa.


Kaksi edellistä Ralli SM-sarjan osakilpailua voittanut Mikko Heikkilä lähtee SM1-luokan kakkospaikalta Pohjanmaan lakeuksille.

Ralli SM-sarjan kausi on edennyt puolenvälin krouviin ja seuraavat pisteet ovat jaossa tulevana viikonloppuna Seinäjoella ajettavassa, perinteikkäässä SM Pohjanmaa Rallissa. Mukaan lähtöviivalle on ilmoittautunut 123 autokuntaa, joista 51 on mukana SM-luokissa. Pitkästä aikaa myös yleisö on tervetullut erikoiskokeille. 

Oskari Heikkinen on valmis Pohjanmaa ralliin. Parin viikon takaisen Länsirannikon rallin toinen sija on tarkoitus kirkastaa tulevana viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä ajettavassa Pohjanmaa rallissa, joka on kesäkauden toinen SM osakilpailu. Kesäkauden avaus ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti, kun kilpailun avanneille kolmelle ensimmäiselle asfaltti pintaiselle erikoiskokeelle tuli valittua väärä rengas. Tasaväkisessä SM4 luokan kärkikahinoissa ei ole varaa antaa kilpakumppaneille yhtään siimaa.

Aleksi Röyhkiö on ajanut Skoda Fabia R5-autolla vasta neljä SM-rallia, mutta sarjan pääluokan (SM1) tulokaskuski on noussut nopeaan tahtiin kärkiryhmään. Edellinen osakilpailu toi jo neljännen sijan, joten tavoitetta ei suuremmin tarvitse miettiä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste