Neljän osakilpailuviikonlopun jälkeen upeasti Ferrari Challenge EM-sarjan hopeasijalla ajavan tamperelaisen Luka Nurmen, 17, kilpailukauden ratkaisun hetket nähdään seuraavan reilun kahden viikon aikana kun ensiksi hän nyt tulevana viikonloppuna janoaa voittoa niin Saksan Nurburgringin kuin kahta viikkoa myöhemmin Belgian SPA-Francorchampsin osakilpailuista.


Mika Korvola johtaa Rallin Suomen Juniorimestaruussarjaa ennen kauden toiseksi viimeistä osakilpailua Keravalla. Kuva: Marko Kyöstilä.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kausi 2021 on edennyt yli puolivälin, kun vuorossa on kauden neljäs osakilpailu, joka ajetaan tulevana lauantaina 28.8. Askolan Granit -Rallissa. Kilpailun lähtö ja maali sijaitsevat Keravalla Keuda-talolla, reitti suuntautuu pääasiassa itäiselle Uudellemaalle. Matkaan startataan klo 14:01 ja maaliin saavutaan noin klo 18. Kilpailun reitti sisältää 4 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy reilut 42 kilometriä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste