Neljä voittoa ja kolme kakkostilaa kauden aikana siivittivät Jere Pensaan ja Jouni Saarijärven SM5 -luokan mestareiksi. (Kuva: Jarno Saari)

Jere Pensaan hieno kausi rallin SM-sarjan SM5 -luokassa sai kultaisen kuorrutuksen kauden finaalissa SM O.K. Auto-rallissa Kouvolassa. Pensaan ja kartturi Jouni Saarijärven muita kilpailijoita tarkkaileva ajo toi luokan kakkostilan, jolla Pensas Racingin miehistö varmisti kultaiset SM-mitalit.

Rallin SM-kausi päättyi lauantaina Kouvolassa ajettuun SM O.K. Auto-Ralliin. SM5-luokassa Ford Fiestalla kilpaillut Suvi Jyrkiäinen ajoi kauden päätösrallissa viidenneksi, kolme rallia debyyttikaudellaan ajanut hämeenlinnalainen oli sarjapisteissä kahdeksas. Jyrkiäisen ralliura SM-sarjassa käynnistyi Turun kilpailusta toukokuussa, kesäkuussa oli vuorossa vaikeissa olosuhteissa ajettu Pohjanmaa Ralli, Mikkelissä ajettu kauden toiseksi viimeinen osakilpailu jäi työkiireiden vuoksi väliin, mutta Kouvolassa Jyrkiäinen ja kartanlukija Antony Warmbold olivat jälleen viivalla.

Rallikauden viimeisessä SM-osakilpailussa Konsta Saarinen, 17, pääsi ajamaan erikoisluvalla SM1-luokkaan Skoda Fabia R5 -autolla. Suomen rallihistoria ei tunne kuin muutaman tapauksen, jossa alle 18-vuotias kuljettaja on päässyt kilpailemaan SM-sarjaan nelivetoisella huippukalustolla.

Ralli SM -sarja ajettiin lauantaina päätökseen Kouvolassa, jonka ympäristön erikoiskokeet olivat varsin vaativia ja vauhdikkaita.

23-vuotias Jesse Kallio ajoi ensimmäisen kautensa rallin kotimaisessa arvosarjassa ja onnistui hienosti päätöskisassa.


SM O.K. Auto-Rallin voittajat ja SM1-luokan Suomen mestarit Mikko Heikkilä (oik.) ja Samu Vaaleri. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin suomenmestaruussarjan viimeiset pisteet kaudella 2022 jaettiin lauantaina Kouvolassa. Huikean jännitysnäytelmän päätteeksi SM-sarjan pääluokan, SM1-luokan, mestariksi kruunattiin Mikko Heikkilä, joka otti pronssin ja hopean jälkeen kultaisen mitalin. 

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste