Jääradan SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin sunnuntaina Ylivieskassa Paskalannevan turvesuolle tehdyllä radalla. Kalliokosken veljekset Niko, 21, ja Elias, 15, olivat Kia Proceed -autoillaan hyvässä vauhdissa, etenkin alkuerät menivät härmäläiskaksikolta täydellisesti. Finaalissa molempia riivasi pieni epäonni, mutta mahdollisuudet SM-mitaleihin säilyi. Elias ajoi neljänneksi, Niko sai mustan lipun ja oli kymmenes.

Suomen Autourheiluliiton alaisen R-RalliCup kilpasarjan toinen osakilpailu ajettiin 1990- ja 2000- luvulla Suomen MM-rallistakin tutuilla erikoiskokeilla. Neljän pikataipaleen ja noin 68 erikoiskoekilometrin mittainen ralli oli Ralli SM-sarjan Jyväskylän osakilpailuun valmistautuvan Kristian ja Valtteri Niemisen näytöstä. Ford Fiesta Rally3 autolla ajanut kaksikko voitti yleiskilpailun yli minuutin marginaalilla Arto Juolahteen ja yli kahden minuutin marginaalilla Veli-Matti Saarelaiseen. Rallin MM-sarjasta ja erityisesti Fordin tehdastiimistä tuttu Mikko Hirvonen nautiskeli petäjävetisistä rallipoluista vaimonsa Linda Hirvosen kanssa yleiskilpailun viidenneksi ja samalla myös kaksivetoisten nopeinta vauhtia.


Palkintokorokkeella Kalliokoski ja Vili Liukkonen 

Kolmen osakilpailun mittainen Jääradan SM-sarja käynnistyi viikonloppuna upeassa talvisäässä. Lajin hallitseva Suomen mestari Jere Kalliokoski lähti Ylivieskan Paskalannevalla ajettuun kilpailuun voitto mielessä, ja alkukankeuden jälkeen se tulikin murskaavalla esityksellä. Nelivetoluokassa Mitsubishillä ajava alahärmäläinen voitti finaalin puolen kierroksen erolla muihin.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste