Kuva Marko Kyöstilä.
Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu, Jyväskylän Talviralli, vie kuljettajat Suomen MM-rallistakin tuttuihin maisemiin, keskelle korkeita nietoksia. Kuopion SM-rallissa tarkasti maaliin ajanut Suvi Jyrkiäinen lähtee Jyväskylään vaihtelevasti sujuneiden kenraaliharjoitusten jälkeen, Jyrkiäinen oli kaksi viikkoa sitten ajetussa kotirallissaan Hämeenlinnassa V1600-luokan toiseksi nopein ja viikkoa ennen h-hetkeä Kuhmoisissa tehtiin lumitöitä. Ford Fiestan kartturinpenkille Jyväskylässä istahtaa Tuomas Pöntinen, ralli on kaksikolle neljäs yhteinen.
Daniel Polášek ja kartanlukija Katerina Janovska Isovalkeinen SM Ralli Kuopiossa. Kuva: Merita Mäkinen / Meritapix.
KMS Racing kilpailee Ralli SM -sarjan talvikauden päätösosakilpailussa SM Jyväskylän Talvirallissa neljällä autolla. SM3-luokassa Daniel Polášekin ja Joonas Ojalan lisäksi kilpailee Nico Valkonen. SM2-luokassa nelivetoista Ford Fiesta Rally3:a ohjastaa Ville Laakso.
Juha Salo jahtaa Jyväskylästä kauden avausvoittoaan. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.
Rallin suomenmestaruussarjan kolmas osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Suomen MM-rallistakin tutuissa maisemissa SM Jyväskylän Talvirallin merkeissä. Seitsemän erikoiskokeen ralli käynnistetään perjantaina Killerin raviradan yleisöerikoiskokeella ja lauantaina on vuorossa sitten kuusi huimaa metsäerikoiskoetta.
Klassikkopikataipaleet höystävät tuoreempia erikoiskokeita Suomen MM-rallin reippaasti uudistuneella reitillä, joka kattaa laajemman alueen kuin aikoihin. Näyttävä kisan lähtöseremonia Jyväskylän satamassa jo kisaviikon keskiviikkona käynnistää rallin, joka päättyy sunnuntaina Jämsän Himokselle palkintoseremonioihin.