Kauden tiukin MM-taisto jatkuu tällä viikolla rallin pyhätössä, kun Secto Rally Finland ajetaan 31.7.–3.8. Jyväskylän legendaarisilla sorateillä. Kyseessä on kauden yhdeksäs MM-osakilpailu, ja panokset ovat korkealla.
Ott Tänak saapuu Suomeen MM-sarjan kärjessä – tosin vain pisteen erolla Elfyn Evansiin. Hyundai-kuljettaja on voittanut Jyväskylässä kolmesti, mutta joutuu avaamaan tietä perjantaina, mikä voi kuivissa olosuhteissa olla pieni rasite. Evans puolestaan hyötyy paremmasta lähtöpaikasta Toyotallaan ja hamuaa jo kauden kolmatta voittoaan.
Sébastien Ogier tekee paluun kisakokoonpanoon, ja kahdeksankertaisena maailmanmestarina hän on aina vaarallinen. Myös Kalle Rovanperä tavoittelee kotikisansa voittoa – kahden maailmanmestaruuden jälkeen se olisi makea lisä meriittilistaan.
– Meillä on ollut hyvät mahdollisuudet voittaa siellä viimeisen kahden vuoden aikana, ja vauhti on ollut kohdillaan, mutta emme ole ihan onnistuneet, sanoi Rovanperä, joka keskeytti johtoasemasta rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella vuonna 2024.
– Jatkamme tiimin kanssa kovaa työtä parantaaksemme tämän vuoden soravauhtiamme entisestään.
Toyotan päämaja sijaitsee käytännössä kisakeskuksen vieressä, ja tiimi lähteekin kotikilpailuunsa viisihenkisellä kalustolla. Rovanperän, Evansin ja Ogierin lisäksi viivalla ovat Takamoto Katsuta ja nuori Sami Pajari.
Hyundain riveissä Tänakin ohella nähdään Thierry Neuville ja Adrien Fourmaux, ja M-Sport Ford tuo kolme Pumaa Munsterin, McErleanin ja Sesksin ajamana.

Heikkilä ja Joona taistelevat kärkipaikoista
WRC2-luokassa suomalaisilla on jälleen iso rooli. Mikko Heikkilä ja kartturi Kristian Temonen starttaavat numerolla 27 Skoda Fabia RS:llä. Heikkilä kuvaa Jyväskylän reittiä kauden kohokohdaksi – nopeat ja tekniset tiet sekä runsas yleisö tekevät tapahtumasta erityisen.
– Sunnuntain tuplana ajettava Ouninpohja tuo hienoa vaihtelua. Se on pitkä ja vaativa, ja voi muuttaa tuloksia vielä loppumetreillä, Heikkilä sanoo.

Myös Lauri Joona lähtee luottavaisin mielin kohti kotikisaa. MS Munaretto -tiimin Fabialla ajava Joona oli viime vuonna WRC2-luokan podiumilla ja tavoittelee nyt vielä parempaa tulosta.
– Testit sujuivat hyvin ja auto tuntuu hyvältä. Sunnuntain ohjelma on hieno, Ouninpohja kahdesti ajettaessa tuo hienoa yhteisöllisyyttä, Joona arvioi.
Jyväskylän sorilla ajetaan 20 erikoiskoetta ja yli 300 kilometriä. Legendaarinen Harju avaa rallin torstaina, ja päätöspäivän kruunaa kaksi ajokertaa rallin ikonilla – Ouninpohjalla. Sääolosuhteet voivat vaihdella, ja mahdolliset sadekuurot lisäävät jännitystä entisestään.
Rallin suurtapahtuma on valmis käynnistymään – luvassa on huima viikonloppu keskisuomalaisilla teillä.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool, Honza Fronek