Tuusniemi
Autossa oli taas paljon uutta kokeiltavaa. Suurin muutos oli kauan odotettu pidempi perävälitys. Tonin startatessa alkoi kuitenkin ongelmat. Flektin rele kärysi ja huolto teki nopean korjaustyön, jotta kierros ei jäisi ajamatta.
– Aivan liian varovainen ajo. Ongelmia ei ollut lämpöjen kanssa, Toni kertoi.

Mikan ajovuorolla flekti hajosi lopullisesti ja moottori lämpeni lähtöä odotellessa.
– Päätin ajaa tien sivuun, ettei tulisi suurempaa vauriota, harmitteli Mika.

Toiselle kierrokselle vika korjattiin ja molemmat kuljettajat saivat ajaa ehjät kierrokset.
Tonin sijoitus ROX -luokassa oli reilusta 2 sekunnin parannuksesta huolimatta vaisu 27.
Mika oli toisen kierroksen ajallaan 11. luokassaan.

Kuopio
Sunnuntaina kilpailtiin Kuopiossa. Ensimmäinen kierros ajettiin märällä säällä.
Toni ajoi jälleen varmistellen vaikeissa olosuhteissa. Toiselle kierrokselle rata kuivui hieman ja aikakin parani huimat 14 sekuntia sijoituksen ollessa ROX -luokassa 17.
– silti liian varovaista jälleen kerran. Raisiossa pitää mennä jo rohkeammin, kertoi Toni.

Mika pääsi ajaa tällä kertaa molemmat lenkit ja tuloskin oli huomattavasti parempi.
Ensimmäistä kauttaan yleisessä luokassa ajavan Mikan ajalla olisi oltu palkinnoilla junnujen puolella. Nyt sijoitus oli 12.
– Kyllä autolla alkaa pikkuhiljaa kerkeämään, iloitsi Mika kilpailun jälkeen.

Future rallisprintsarja huipentuu tulevana lauantaina Raisiossa Haunisten teollisuusalueella ajettavassa Raision rallisprintissä. Edessä on Raision Urheiluautoilijoiden 20-vuotisjuhlakilpailu. Jotta tapahtuma olisi täydellinen, juhlistaa Raision oma ”rokkilegenda” SIG, Matti Inkisen johdolla samalla omaa 30-vuotista artistitaivaltaan.

www.rallisprint.fi

RacingMedia Toni Harsia

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste