Tittelin saavat sitä menestyksekkäästi tänä vuonna puolustanut Antti Niemi, joka Mitsubishi Lancer Evolution VI ralliautollaan ei jättänyt mitään epäselväksi voittaen viisi kuudesta sarjan kilpailusta. Yleiskilpailun voiton matkatessa Raaheen saalisti pieksämäkeläinen Esa-Pekka Lappi naisten, nuorten ja senioreiden yleiskilpailun voiton täydellä kuuden voiton sarjallaan. Junioreissa Mikko Pääkkönen nousi viimeisen kilpailun voitollaan ohi kilpailukautta hallinneen Jaro Kinnusen, joka saalisti Raision rallisprintin kanssa samaan aikaan ajetun Porin F-Cupin B-junioreiden yleiskilpailun voiton. Koska kissa oli viimeisestä Future rallisprintsarjan kilpailusta pois, pääsi hiiret hyppimään pöydälle ja näin Pääkkönen luokkavoitollaan kiilasi lopulta kuudella pisteellä Kinnusen ohitse.

Asfaltti-Antti pitelemätön Raisiossa – Harri Tikkiselle ensimmäinen junioreiden yleiskilpailun voitto

Future rallisprintsarjan päätösosakilpailu ajettiin Raision Haunisten teollisuusalueella loppukesäisen lämpöisessä sekä aurinkoisessa säässä. Raision urheiluautoilijoiden järjestämää tapahtumassa nähtiin kovavauhtisen kilvanajon lisäksi myös historian siipien havinaa paikallisen SIG-yhtyeen juhlistaessa 30-vuotista taivaltaan tunnin mittaisen ulkoilmakonsertin merkeissä.

Kaksikierroksisessa kilpailussa Raahen Antti Niemi ei jättänyt mitään epäselväksi ajaen kiertäen 2,7 kilometrin reitin viimeisenä kilpailijana 1,97 sekuntia hallitsevaa moninkertaista rallisprintin suomenmestaria Tomi Halliaa nopeammin. Junioreissa Äänekoskelainen Harri Tikkinen jätätti legendaarisella nelivetoisella Audi Quattrollan toiseksi tullutta ja nopeinta kaksivetoista Mikko Pääkköstä 1,28 sekuntia. Näin Tikkiselle kirjattiin hänen autourheilu-uransa ensimmäinen Future asfalttirallisprintin yleiskilpailun voitto. Yhdistetyssä naisten, nuorten ja senioreiden luokassa laukaalainen Paavo Hokkanen kirjautti Subaru Impreza WRX STi ralliautollaan voiton 2,46 sekunnin marginaalilla Harry Niemiseen.

– Raision osakilpailu oli hieno päätös kuuden osakilpailun mittaiselle ja historian ensimmäiselle Future rallisprintsarjalle. Aikaisempina vuosina samainen sarja ajettiin eri nimellä. Tänä vuonna minun ottaessa sarjakoordinaattorin ohjat, olen halunnut kehittää sitä vielä enemmän niin kilpailijoiden kuin yleisöystävällisyyden suuntaan. Kaikissa sarjamme kuudessa kilpailuissa on fantastisesti ollut niin yleisöä paikalla kuin kilpailijoita paikalla, joten uskon sarjalle asetetut tavoitteet täyttyneen, tuumaili Kari Tasanko.

– Olemme sarjaorganisaation kanssa keränneet kilpailijoilta ajatuksia kauden kuvioista ja vetäneet niitä tiivisti yhteen. Vaikka kuluva kausi on vasta saatu päätökseen, on meillä valtavasti energiaa, motivaatiota ja uusia juonia tulevaa vuotta varten. Future rallisprintsarja jatkuu sekä ennen kaikkea kehittyy myös kaudella 2009. Kiitos kaikille kilpailijoille, kilpailunjärjestäjille sekä ennen kaikkea itse kilpailijoille. Luonnollisesti haluan onnitella menestyjiä ja toivottaa kaikki tervetulleeksi lokakuussa järjestettävään palkintogaalaan, josta tulee lisätietoja lähiaikoina, jatkoi Tasanko.

Lisätietoja löydät sarjan kotisivuilta osoitteesta www.futurerallisprint.com.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste