Kakko ja kartanlukija Tuomo Hannonen ovat ison N-ryhmän SM-pisteissä kuuden osakilpailun jälkeen neljäntenä, 23 pistettä pronssisijasta.

 

– Mitalitavoite on ja pysyy. Nyt tarvitaan huipputulos, kun edellinen kilpailu loppui teknisen vian vuoksi kesken, Kakko tietää.

 

Uudessakaupungissa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, joista yksi suomalaisittain harvinaisesti asvaltilla.

 

– Sääntöjen mukaan voimme käyttää kilpailussa kuutta uutta rengasta. Tienpinta on kova, samoin kuin keskinopeuskin, niin miten mahtavat renkaat kestää. Varsinkin, kun asvalttipätkäkin pitää vetää sorarenkailla, Kakko puntaroi.

 

Kakko pääsee erikoiskokeille kolmantena autona. Juha Salo ja Kosti Katajamäki piirtävät ensimmäiset ajolinjat ja jarrutuspaikat.

 

– Lähtöpaikka on todella hyvä. Autokin on täysin läpikäyty, ja testiä ajettu, joten menestys on kiinni kuskista, Kakko korostaa.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste