– Jo tämän kauden alla huomasin, että MM- ja SM-sarjat menevät elokuun lopussa päällekkäin. Kyllähän tilanne on siinä mielessä aika selvä, että MM-ralli ja siellä menestyminen on uralleni paljon tärkeämpää, joten enpä ole tätä kalenterien päällekkäisyyttä yhtään harmitellut, Jari Ketomaa totesi.

Ketomaa ja kartanlukija Miika Teiskonen ovat ajaneet tällä kaudella neljä MM-rallia ja he ovat PWRC-luokan eli N-ryhmän tuotantoautojen luokan MM-pisteissä kolmantena.

– Meillä on vielä ohjelmassa Uuden-Seelannin osakilpailun lisäksi Walesin MM-ralli. Molemmissa täytyisi onnistua hyvin ja saada paljon pisteitä, että olisi mahdollisuudet mestaruuteen, Ketomaa tiedostaa.

Luokan MM-sarjaa johtaa itävaltalainen Andreas Aigner, jolla on koossa 30 pistettä. Aignerin takana kärkkyvät Juho Hänninen 22 pisteellä ja Ketomaa 20 pisteellä. Todennäköisesti luokan uusi mestari löytyy tästä kolmikosta.

Haastavat ja vaihtelevat tiet

Uuden-Seelannin MM-rallin ensikertalainen Jari Ketomaa ajoi testiä Subaru Imprezalla maanantaina ennen kilpailun nuotitusjakson alkamista.

– Jonkin verran muutin alustaa pehmeämmäksi, koska tiet ovat tosi tasaisia. Täällä tarvitaan paljon vetopitoa, kun mutkat ovat niin tiukkoja ja lisäksi on paljon nousuja ylämäkeen. Testin jälkeen voin olla tyytyväinen auton set-upin suhteen, Ketomaa kertoili.

– Myös nuotitus sujui hyvin. Ensikertalaiselle on aina kova homma, kun joutuu tekemään kaikki nuotit. Tiet ovat todella kaksijakoisia. Paikoitellen on samanlaista kuin Suomessa, jopa vielä nopeampaa. Välillä taas tiestö on ihan täynnä mutkia, jotka ovat toinen toistaan tiukempia.

– Veikkaan, että rallista ei ole ratkaistu mitään ennen sunnuntain päätöspäivää. Silloin on vielä vaikeita pätkiä ja yli 80 EK-kilometriä edessä, Ketomaa summasi.

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste