Tuotantoautojen MM-pisteissä Ketomaan edellä olevat Andreas Aigner ja Juho Hänninen kärsivät alussa vielä suuremmista ongelmista, joten he ovat pistesijojen ulkopuolella.
– Oli kyllä hankala aloitus, kun tekniikkamurheet hidastivat menoa. Sekin lisäsi toki vaikeusastetta, että olen näillä teillä ensimmäistä kertaa kilpailemassa, Jari Ketomaa kommentoi.
– Ensimmäisillä pätkillä jarrunestettä valui ulos jarrusatulasta, joten luottamus autoon ja ajamiseen ei ollut kovin korkealla.
– Pyörän kulmat eivät olleet kohdallaan, jonka lisäksi takaiskareiden ulosvaimennuksessa oli vikaa. Jarrutuksissa täytyi olla tarkkana, kun perä luisteli aika vallattomasti. Illan huollossa auto saadaan kuntoon, joten toiseen kilpailupäivään voi startata kohtuullisen hyvistä asemista, Ketomaa jatkoi.
PWRC-luokan eli N-ryhmän tuotantoautojen luokan kärjessä ajaa italialainen Mirco Baldacci, josta Ketomaa on perässä minuutin ja 10 sekuntia.
N-ryhmän tulokset 1. ajopäivän jälkeen:
1. Mirco Baldacci (IT) Mitsubishi 1.40.27,2
2. Martin Prokop (CZ) Mitsubishi + 9,8
3. Fumio Nutahara (JP) Mitsubishi + 11,8
4. Evgeny Novikov (RUS) Mitsubishi + 16,5
5. Jari Ketomaa Subaru + 1.10,5
….
11. Juho Hänninen Mitsubishi + 4.08,0
13. Andreas Aigner (AT) Mitsubishi + 5.31,0