– No joo, piste tuli, mutta kisaan en voi olla täysin tyytyväinen. Ei ollut vielä luottoa uuteen autoon, joten ei voinut vetää ihan hampaat irvessä, Salomaa luonnehti.
– Ajettiin sellaista omaa vauhtia ilman riskejä, että laitteet varmasti kestävät tiellä. Odotin kuitenkin enemmän, mutta ehkä odotin liikaa, Salomaa arvioi.
– Tuttua tietä tai jotain rataa ajettaessa tuntuma autoon oli ihan ok, mutta nyt tosipaikassa metsässä puiden välissä oli vähän eri juttu. Hyvää on se, että kisan edetessä suoritus parani, Salomaa mietti.

Salomaa ja Lappalainen olivat yleiskilpailussa 17. ja N-ryhmässä 13. Edellä oli kuitenkin muutama ”vieraileva tähti”, joten SM-sarjaan ilmoittautuneista kaksikko oli kymmenes. Lopputulos ei kerro koko totuutta Salomaan vauhdista.
– Muutamalla erikoiskokeella tuli itse asiassa ihan hyviä aikoja, mutta suoritusten taso vaihteli aivan liikaa. Se johtuu varmasti siitä, että tuli tehtyä pieniä virheitä ja niistä ajorytmi sekosi. Sen vuoksi oli sitten myös niitä erikoiskokeita, joilla olimme kaukana kärjestä, Salomaa ruoti.
– Ykkös- ja kakkoserikoiskokeet tultiin hiukan liian varovaisesti, mutta kolmosella sijoituksemme oli yleiskilpailun 10. Seuraavalla oltiinkin sitten taas jossain sijalla 24. Suoritus ei saisi romahtaa niin paljon, mutta kaikki tämä menee vielä uuden auton piikkiin, Salomaa jatkoi.

Hiukan alakanttiin menneestä kilpailusta jäi ainakin valtavasti menestyksen nälkää kauden päättävään Mikkelin osakilpailuun.
– Se nähtiin, että autossa on potentiaalia, kunhan kaikki vain saadaan loksahtamaan kohdalleen. Kaluston puolesta kisa meni muuten hyvin, mutta yhdellä erikoiskokeella oli pieniä jarrumurheita. Ne saatiin onneksi huollossa kuntoon. Nyt huolletaan vaihdelaatikko ja jatketaan tutustumista autoon, Salomaa sanoi.
– Kyllä jäi kova polte päästä ajamaan lisää. Onneksi ensi viikonloppuna on Riihimäen Urheiluautoilijoiden seurakilpailu, jossa pääsemme ajamaan isoa ja nopeaa tietä. Lisäksi ennen Mikkeliä ajetaan vielä testiä, Salomaa suunnitteli.

Kauden viimeinen SM-ralli ajetaan Mikkelissä 20.9.

SalomaaRacing  – www.janisalomaa.com

RacingMedia – Vauhtia ja vastuuta!

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste