Elokuisessa Suomen MM-rallissa hienon luokkavoiton sekä kolme viikkoa sitten Saksan Rallye Frankenissa upean kolmannen sijan ajanut, vuodesta 1984 lähtien eurooppalaisilla ralliteillä ajanut Hytönen suuntaa Mikkeliin rennoin mielin. Siinä missä SM-sarjan kärkikuljettajat kynsin ja hampain ajavat SM-mitaleista, aikoo Hytönen Racing nautiskella syksyisestä rallipäivästä ja mitata vauhtiaan v1600 luokan kärkikuljettajiin nähden.

– Kuluva kilpailukausi on ollut sinänsä poikkeuksellinen, että olen pystynyt ajamissani viidessä kilpailussa saavuttamaan mainetta ja kunniaa ilman menestyspaineita. Ruotsin MM-rallin luokan neljäs sija ja Suomen MM-rallin luokkavoitto antoivat runsaasti itseluottamusta tekemiseeni ja siksi suuntaan lauantaiseen SM Vaakuna ralliin odottavaisin ja rennoin mielin, suunnitteli Hytönen.

– Kolme viikkoa sitten ajoin Saksassa todella tiukan taistelun Saksan Suzuki Cupin osakilpailun voitosta. Se tulos yhdistettynä kauden muihin saavutuksiin kertoo minulle, että vaikka pienimuotoista välivuotta aktiivisesta kilpailutoiminnasta vietänkin, ei rallitaidot ole mihinkään kadonneet vaan suoritukseni ovat vertailukelposia myös kansainvälisellä tasolla. Odotankin lauantaisia pikataipaleita kuin kuuta nousevaa, jatkoi suurta rallimotivaatiota nauttiva Hytönen.

Sopimus kauden 2009 kansainvälisistä rallikuvioista odottaa allekirjoitusta

Kilpailukausilla 2006 ja 2007 menestyksekkäästi Saksan Suzuki Cupia ainoana suomalaiskuljettajana tahkonut Kari Hytönen on kuluneen syksyn aikana saanut neuvoteltua laajan kansainvälisen ralliohjelman tulevalle kilpailukaudelle. Sopimuksesta puuttuu vain jyväskyläläisen allekirjoitus, joka ilmestyy siihen, mikäli Hytönen saa kiireisen työelämän kuviot sovitettua kilpailutoimintansa kanssa yksiin.

– Kuluva kilpailukausi oli pienimuotoinen sapattivuosi rallisarjoista uuden perheenjäsenen sekä kiireisen työelämän vuoksi. Nyt kun perheemme uusin tulokas on nähnyt päivänvalon ja on alkanut opettelemaan ralliaakkosia, on aika tiiviissä yhteistyössä työnantajani kanssa järjestellä työelämä siihen kuntoon, että kaudella 2009 Kari Hytönen saisi mahdollisuuden heiluttaa Suomen lippua kansainvälisissä ralleissa. Toivotaan, että neuvottelut johtavat kauden 2009 kansainvälisen kilpailukalenterin julkaisemiseen, toivoi Hytönen.

SM Vaakuna ralli starttaa lauantaina klo 10 Mikkelin kaupungin torilta ja maalilipulle kilpailunumerolla 79 ajavaa ralliparia odotellaan klo 18 tienoilla.

Lisätietoja saat tiimin kotisivuilta osoitteesta www.hytonenracing.com.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste