– Erikoiskokeen loppupuolella oli täysillä ajettava hyppy, joka ei kuitenkaan ollut mitenkään paha. Alastulossa kuljettajan puoleinen takanapa petti ja sen myötä iskunvaimennin pääsi heilumaan miten halusi. Tällaiseen vikaan emme olleet varautuneet ja siten huollossa meillä ei ollut tarvittavaa varaosaa, jolla olisimme voineet korjata ongelman. Näin peli oli jätettävä kesken.

Kauppisen jouduttua laulukuoroon olisi Marko ja Tiina Uutelalle riittänyt pelkästään kilpailun maalilipun näkeminen sinetöimään Pelimies Challenge rallisarjan voiton. Neljännellä pikataipaleella kohtalo puuttui haminalaisen elämään rankalla kädellä pakottaen kaksikon teknisen vian vuoksi keskeyttämään ja näin varmalla ajolla kuudentena maaliin ajanut hallitseva moninkertainen sarjamestari Pasi Hapulahti nousi sarjapisteissä kolmannelta sijalta ykköseksi saaden näin jälleen uuden sulan hattuunsa.

– Pelimies Challengesta on viimeisten vuosien aikana muodostunut rallisarja, jossa tasaisesti koko kauden varmoilla ajosuorituksilla menestytään. Voittaja ei tänäkään vuonna ole kilpailujen nopein kuljettaja vaan tasaisesti niissä pisteitä napsinut. Meille sattui kesän kilpailuissa harmittavia virheitä niin ajollisesti kuin tekniikkapuolella ja niiden seurauksena tipahdimme yhteispisteissä sarjajohdosta neljänneksi. Mikakiracing onnittelee sarjamestaruutta menestyksekkäästi puolustanutta Hapulahtea jälleen strategisesti erinomaisesta suorituksesta. Samalla ihmetellemme Hapulahden käsittämätöntä suhdetta onnettareen, joka vuodesta toiseen jaksaa hymyillä hänelle, humorisoi Kauppinen.

Mikakiracingin rallikausi 2008 on yhtä kilpailua vaille paketissa. Vajaan kahden viikon päästä Mikakiracing mittaa vauhtiaan Urjalan ympäristössä ajettavassa ennakkotutustumattoman F-Cup rallisarjan finaalikilpailussa.
 
Lopputulokset SM Vaakuna ralli, Mikkeli: F-ryhmä, top-3:
1. Toni Kuhanen & Mika Vanhanen, Toyota Corolla 1600 GT, 50.55;2mins
2. Mika Krouvi & Pasi Kurko, Toyota Starlet, +11;2sek
3. Pekka Ruuth & Teemu Honkonen, Volvo 240, +15;7sek

kesk. Mikko Kauppinen & Matti Janhunen, BMW M3, rikkoontunut vasen takanapa               

Pelimies Challenge rallisarjan epäviralliset loppupisteet 6/6 osakilpailua:
1. Pasi Hapulahti & Jukka Kaartinen, BMW M3, 50 pistettä
2. Marko & Tiina Uutela, BMW M3, 45 pistettä
3. Jari Inkilä & Jyrki Nieminen, BMW M3, 41 pistettä
4. Mikko Kauppinen & Matti Janhunen, BMW M3, 38 pistettä
5. Pasi Törmä & Mikko Laakso, 33 pistettä

Lisätietoja saat Mikakiracingin kotisivuilta osoitteesta www.mikakiracing.net.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste