Ennen viimeistä osakilpailua Esa Ruotsalainen on sarjatilanteessa sijalla kuusi ja Matias Kauppinen kahdeksantena, mutta molemmille kuljettajille jopa mestaruus on vielä teoriassa mahdollinen, sillä viimeisessä osakilpailussa on jaossa korotetut sarjapisteet. Tämä vaatisi kuitenkin kärkikuljettajan epäonnea, joten realistisempaa on hopea ja pronssisijat, joihin ei ole matkaa kuin muutamia pisteitä.

Valmistautuminen kauden viimeiseen ralliin on sujunut sekä Esalla että Matiaksella hyvin samalla tavalla, vaikka menetelmät olivatkin erilaisia. Matias Kauppinen suistui edellisessä kilpailussa kärkipaikalta laulukuoroon ja auto sai pahasti siipeensä. Korinvaihtoa kaato ei sentään vaatinut, mutta pajoitushommia on riittänyt ihan kiitettävästi. Sininen Astra saadaan kuitenkin viikonloppuun mennessä taas kilpailukuntoon, vaikka ulkonäöstä ei kovia pisteitä saadakaan. Tekniikka pitäisi olla kuitenkin kunnossa.

Esa Ruotsalainen piti ajotuntumaa yllä harjoittelupätkällä ja tuloksena oli moottorin totaalinen täystuho. Viime viikko on nyt sitten laitettu konetta kuntoon. Poikien aika on siis mennyt tallilla, joten viikonloppu tuo vaihtelua arkeen, kun vauhtia pääsee testaamaan pikataipaleille. Sarjatilanne on haasteellinen, mutta kaikki on vielä mahdollista, joten yrityksen puutteesta pojilla ei tule ainakaan puuttumaan.

Kilpailussa nähdään myös 18-vuotiaan Olli Rämäsen rallidebyytti. Kesällä yhteen rallisprintiin osallistunut nuorukainen on hankkinut ajopelikseen Seppo Salosen Suzuki Igniksen. Kartturin paikalla ohjeita antaa Arto Rämänen, joten rallissa on mukana ainakin yksi isä-poika kaksikko. Jännitystä saattaa olla havaittavissa kabiinin molemmin puolin, koska ensimmäisellä kilpailulla on aina oma erityisasemansa.

Viikonlopun aikana myös tiimin jokamiesluokan kuljettajat ovat vauhdissa. Sunnuntaina kilpaillaan Vallitien maaradalla Karstulan Urheiluautoilijoiden 30-vuotis juhlakilpailu. Radalla nähdään myös kolme Köpö Racing Teamin kuljettajaa, kun isäntäseuraa edustavat Markus ja Mikko Lehtonen osallistuvat evk- ja yleiseen luokkaan. Samoihin luokkiin on myös ilmoittautunut koko kauden hiljaiseloa viettänyt Joni Kauppinen. Saarijärven UA:n Escort-kuljettaja avaa kilpailukautensa 2008. Luvassa on varmasti vauhdikkaita tilanteita…

 


www.koporacing.com

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste