– Joo, olihan se vähemmän reilu hyvitys, kun sen takia putosimme kolmossijalta viidenneksi. Sama kohtalo oli Kolehmaisen Joonaksella, jonka kanssa yhdessä yritimme selvittää asiaa tuomaristolle. Sääntöjen mukaan tuomaristo kyllä toimi tilanteessa, mutta paha maku jäi suuhun, kun laskennallinen aika pudotti meidän molempien sijoitusta rallissa kaksi pykälää, Hirvikangas tilitti pettyneenä.

– Minun SM-sarjasijoitustakin tämä episodi pudotti kaksi sijaa ja ilmeisesti Kolehmainen tippui hopealta pronssille.

Kyseinen tilanne tapahtui, kun toisena autona reitillä liikkunut kilpailija oli ajanut EK 7:lla ulos ja seuraavat kolme autokuntaa pysäytettiin paikalle SOS-kyltillä. Heille sitten annettiin myöhemmin laskennallinen aika siltä erikoiskokeelta.

– Kun ottaa EK 7:n ajat pois ja laskee muiden pätkien EK-ajat yhteen, niin minä ja Kolehmainen olisimme olleet rallissa lopulta toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneita kilpailijoita nopeampia, Hirvikangas jutteli.

– Ottamalla tämän asian puheeksi, en todellakaan halua ottaa kunniaa pois meidän edelle sijoittuneilta kilpailijoilta. Lämpimät onnittelut vain kaikille mitalisteille ja menestyjille.

Pohja-aika EK 5:lle

Takavetoisen Toyotan puikoista etuvetoisen Hondan rattiin alkukaudella siirtynyt Hirvikangas aloitti rallin hieman tahmeasti.

– Kakkospätkällä oli pari tilannetta, mutta sen jälkeen löytyi hyvä ajorytmi. Kisan puolivälissä tuntui jo siltä, että etuvetoinen alkaa vähitellen istua käteen.

Hirvikangas ajoi pohjat EK5:lle ja oli toinen EK 6:lla, jonka jälkeen hän lähti EK 7:lle yleiskisan toisena ollen 2,8 sekuntia kärkeä perässä.

– Sitten tuli se kuuluisa seiskapätkä, josta meille annettiin 8,2 sekuntia pohja-aikaa hitaampi aika. Sen jälkeen ajettu EK 8 ei sujunut enää ajollisesti hyvin, viidenneksi tuloksissa pudonut Hirvikangas ynnäsi.

Nuorten SM-sarjan mestariksi ajoi ansaitusti Henri Holappa 32 pistettä keränneenä. Kuudenneksi jäänyt Hirvikangas sai kokoon 17 pistettä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste