Esa Ruotsalainen kartanlukijanaan Jukka Ruotsalainen starttasi kilpailuun sarjan kuudentena ja Matias Kauppinen kartturinaan Juho Kärkkäinen lähti tavoittelemaan lisäpisteitä kahdeksannelta sijalta. Molemmilla Saarijärven Urheiluautoilijoiden kuljettajilla autona oli F-ryhmän Opel Astra.

Kahdella ensimmäisellä reilun viiden kilometrin erikoiskokeilla Matias oli kolmanneksi ja neljänneksi nopein. Sijoitus oli neljäs ja eroa kärkipaikkaan 7,7 sekuntia. Esa aloitti hivenen rauhallisemmin ollen yhdeksäntenä 14,9 sekuntia johtaneeseen kuljettajaan. Seuraavat pari pätkää menivät molemmilta Astra-kuljettajilta kärkikuljettajien kovaa vauhtia ihmetellen. Kolmannella EK:lla Matias oli kaksi kymmenystä Esaa nopeampi sijalla kahdeksan ja neljännellä erikoiskokeella oli Esan vuoro olla 1,6 sekuntia Matiasta edellä yhdeksänneksi nopeimpana. Kokonaistilanteessa Matias oli sijalla kuusi 16,6 sekuntia kärkeen ja Esa yhdeksäntenä 22,4 sekuntia johtopaikkaan. Matias esitti kolmannella EK:lla varsin näyttävän tilanteen, mutta matka jatkui ongelmitta, vaikka vauhtia se hivenen hidastikin.

Viidennellä 13,5 km:n mittaisella erikoiskokeella Matias oli kuudenneksi nopein ja sama oli sijoitus myös kokonaistilanteessa. Aikaeroa kärkipaikkaan oli kuitenkin vain 13,3 sekuntia, sillä kärjessä ajanut Jussi Kumpumäki oli muutaman sekunnin hitaampi. Tällä pätkällä Esa menetti mahdollisuudet hyvään sijoitukseen. Astran vasemman puolen vetoakseli katkesi ja aikaeroa kärkeen tuli yli minuutti ja sijoitus oli 16. Kuudennella EK:lla ero kärkeen jälleen kasvoi ja Matiaksen sijoitus tippui seitsemänneksi ja Esan pysyi ennallaan.

Enää kaksi kiirustaipaletta oli jäljellä ja niillä molemmilla oli mittaa yli 12 km. EK 7 sujui Matiakselta hienosti kolmanneksi nopeiten ja eroa pohja-aikaan tuli ainoastaan 1,6 sekuntia. Sijoitus pysyi edelleen kuudentena, mutta ero kärkeen supistui 15,6 sekuntiin. Taistelu kärjessä oli todella tiukkaa, sillä kolmen kärkeen ei ollut matkaa kuin reilu kuusi sekuntia. Viimeinen EK oli kovapintaista torpparinasvalttia ja isolla tiellä vauhti ei riittänyt kärjen tavoittamiseen. Kuudenneksi nopein pätkäaika piti lopullisen sijoituksen samana. Eroa voittajaan tuli 25,8 sekuntia. Ei paljoa, mutta riittävästi. Turhankin nopeilla teillä vauhti ei nyt riittänyt samanlaiseen suoritukseen kuin Tampereen parilla ensimmäisellä EK:lla, mutta tulokseen täytyi olla kuitenkin tyytyväinen. Maali saavutettiin ja aikaero kärkeen ei ollut kovin suuri. Sarjasijoitus nousi yhdellä ollen seitsemäs.

Esa ajoi viimeiset erikoiskokeet perusvauhtia, koska menetettyä aikaa oli mahdotonta ajaa kiinni. Muutamien keskeytysten ansiosta sijoitus hivenen parantui ja lopullinen sija oli suurimman luokan 12. Maali saavutettiin ja se kasvatti pistetiliä yhdellä, mutta sarjasijoitus tippui sijalle 11, kun monta kuljettajaa oli lopulta samoissa pisteissä ja luokkavoittojen määrä ratkaisi keskinäiset sijoitukset.

Rallin nuorten SM-sarjan voittoon ja Suomen mestariksi ajoi tässä kilpailussa kolmanneksi ajanut Oulun Henri Holappa Honda Civicillä. Hopealle nousi Rantarallin voittanut ja samanlaisella autolla kilpaillut Uudenkaupungin Jussi Kumpumäki. Pronssille ajoi Riihimäen Joonas Kolehmainen Toyota Starletilla. Nuorten SM-sarjan lopulliset pisteet ja tilastot ovat löydettävissä Köpö Racing Teamin nettisivuilta.

Kilpailussa nähtiin myös 18-vuotiaan Olli Rämäsen rallidebyytti. Kesällä yhteen rallisprintiin osallistunut nuorukainen oli hankkinut ajopelikseen Seppo Salosen Suzuki Igniksen. Kartturin paikalla ohjeita antoi Arto Rämänen, joten rallissa oli mukana ainakin yksi isä-poika kaksikko. Pari pientä lipeämistä tapahtui kilpailun aikana ja tilanteissa meni aikaa useita minuutteja, mutta tuloksena oli kuitenkin reitin selvittäminen uran ensimmäisessä rallissa.

Köpö Racing Teamin rallikausi 2008 on niin sanotusti paketissa. Kiitos yhteistyökumppaneille, tukijoille ja huollossa mukana olleille henkilöille kuluneesta kilpailukaudesta!
 


www.koporacing.com

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste