12 kierroksen kilpailussa Eskelinen pystyi tarkalla ja virheettömällä ajolla nousemaan kolme sijaa ollen maalilipulla 30,363 sekuntia kilpailun voittanutta, hallitsevaa Euroopan mestaria Michel Nykjaeria hitaampana. Kanssakilpailijoiden aggressiivisuus yllätti suomalaiskuljettajan.

– Seitsemäs sija tyydyttää – varsinkin kun yksi kolmesta ohittamastani kuljettajasta oli autoni edellinen omistaja, Jan ’Flash’ Nielssen. Toiseen 12 kierroksen kilpailuun startataan kahdeksan ensimmäisen kuljettajan osalta käännetyssä järjestyksessä, joten eturivistä starttaan kivenkovaan toiseen lähtöön, kertoi Eskelinen.

– Herrasmiessopimukset ovat kaukana tästä kilvanajosta. Maailmanluokan kuljettajat ajavat todella aggressiivisesti osumia ja pusuja yhtään kainostelematta. Suomen SM-sarjassa ajetaan todella siististi kanssakilpailijoita kunnioittaen, mutta täällä kaverit ajavat tarpeen vaatiessa vaikka sivuovesta sisään. Huimaa hommaa, Eskelinen jatkoi.

Toisessa kilpailulähdössä Eskelinen aikoo toiselta lähtösijalta suunnata kärkeen ja karkuun.

– Avauslähdöstä opin sen, että kaveria ei säälitä ja ajolinjaa vaihdetaan niin monta kertaa ettei kaveri varmasti pääse helpolla yrittämään ohitusta. Otetaan tämä strategia käyttöön ja katsotaan mihin se toisessa kilpailulähdössä riittää.

Eurosport lähettää jälkilähetyksenä toisen lähdön alkaen klo 19:30 Suomen aikaa.

Lopuutulokset FIA European Touring Car Cup, Salzburg, lähtö 1:
1. Michel Nykjaer, Chevrolet Lacetti, 17:51.594
2. Richard Goransson, BMW 320si, +0,190sek
3. Oscar Nogues, Seat Leon, +11.506sek

7. Mikko Eskelinen, BMW 320si, +30,363sek

Lisätietoja saat Eskelisen kotisivuilta osoitteesta
www.gtm.fi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste