Lempäälän UA:ta edustava Alanen ja kartanlukija Teemu Horkama ajoivat tavoitteensa mukaisesti, mutta pistesija jäi haaveeksi harmittavan tapahtuman vuoksi.

Mitsubishi Lancer Evo8 -mallilla kisaavan Alasen sijoitus oli lopulta 12:s nelivetoisten autojen SM1-luokassa, jossa maaliin saakka ajoi 24 autokuntaa. Yksi edelle ajanut kuski kilpaili SM-sarjan ulkopuolella, joten Alasen osalta pistesija jäi siis vain yhden pykälän päähän.

– Siihen voin olla tyytyväinen, että olen pystynyt nostamaan suoritustasoa askel kerrallaan. Sellainen olikin suunnitelmana, kun lähdimme kauteen täysin vailla kokemusta nelivetoisesta kilpurista, Alanen totesi.
– Mikkelissä kaksi ekaa pätkää haettiin tuntumaa, eikä nuottikaan ollut aivan kunnossa. Sen jälkeisillä viidellä pätkällä ylsin jo kohtuullisen hyvään vauhtiin.

Alasen toiveet SM-pisteestä kokivat kolauksen yli 23-kilometrisellä EK6:lla, kun hän ajoi kiinni kaksi edellä lähtenyttä kilpailijaa. Alasen ja Horkaman lähtönumero oli 45, joka ei vastannut kaksikon vauhdinpitoa.

– Harmittaa tosi paljon, kun en pystynyt kamppailemaan tarjolla olleesta pistesijasta. Tuloksissa muutaman sekunnin perässämme ollut kuski oli siellä EK6:lla meitä selvästi nopeampi ja nousi ohi, kun jouduin köröttelemään kilometrikaupalla toisen kilpakumppanin takana.
– Mikkelin ralli ja sen tosi vaativat tiet olivat opettavainen kokemus. Tähän kokemukseen nähden olen tyytyväinen kisaan, mutta paljon on vielä opeteltavaa ajamisessa, nuotittamisessa sekä auton säätämisessä.

Ralli SM-kausi jatkuu 7. maaliskuuta Joensuussa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste