Viikko sitten Miettinen piti kilpailutuntumaa yllä ja pääsi poistamaan ruosteet ranteistaan Ralli SM-sarjan Joensuun osakilpailussa.

– Vaikka kilpailu tutuissa maisemissa päättyi pettymykseen ja keskeytykseen, ajaminen siellä kovassa seurassa oli tosi tärkeä juttu. Takana oli kuitenkin useamman kuukauden kisatauko, joten ralli toimi hyvänä testinä kuljettajalle, voimansiirtovikaan Joensuussa keskeyttänyt Miettinen kertasi.
– Romaniassa en ehtinyt ajamaan kunnon ennakkotestejä lainkaan, kun auto saapui kisapaikalle niin myöhään. Hieman pääsin kokeilemaan vasta perjantaina testipätkällä.

Tuupovaaran Moottorikerhoa edustava Miettinen ja kartturi Mikko Lukka voittivat viime vuonna Romanian rallisarjan lähes näytöstyyliin. Kaksikko onnistui voittamaan osakilpailuja myös asvaltilla, joka on suomalaiskuskeille vieraampi elementti.

– Sarja alkaa jälleen kestopäällystepinnalla. Uskon kyllä menestysmahdollisuuksiimme myös asvaltilla, kunhan auton säädöt saadaan hyvin kohdalleen, toteaa Hiparion Rally Teamissa ajava Miettinen.
– Kovin vastus tulee varmasti tallikaverilta, unkarilaiselta Gergo Szabolta. Lisäksi viivalla on uuden mallisia Subaruita sekä Peugeotin ja Fiatin Super2000-luokan kilpureita.

Romanian rallisarjassa on myös tänä vuonna kahdeksan osakilpailua, joista kolme ajetaan asvaltti- ja viisi sorapinnalla.

Romanian rallisarjan ohjelma 2009:

14.-15.3. Brasov -ralli (asvaltti)
25.-26.4. Timisoara -ralli (asvaltti)
23.-24.5. Iasi -ralli (sora)
20.-21.6. Napoca -ralli (asvaltti)
17.-19.7. Sibiu -ralli (sora)
22.-23.8. Brasov -ralli (sora)
26.-27.9. Arad -ralli (sora)
30.10-1.11. Arges -ralli (sora)

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste