Talviralliin startattaessa Köpö Racing Teamin Matias Kauppisen ja kartanlukija Juho Kärkkäisen edellisestä rallikilpailusta oli vierähtänyt miltei puoli vuotta, sillä viimeksi oli ajettu syyskuun lopussa nuorten SM-rallissa Mynämäellä. Numerolla 85, F-cupin yleisen luokan viimeisenä kuljettajana ralliin startannut Matias oli tänä vuonna osallistunut ainoastaan helmikuun puolessa välissä ajettuun Lintulahden rallisprintiin, joten ajotuntuma ei ollut samalla tasolla kuin F-cupissa säännöllisesti ajavilla kuljettajilla.

Edellisenä viikonloppuna ajokilometrejä saatiin kuitenkin kerättyä sekä jäällä että harjoittelupätkällä. Opel Astran hevosvoimat tuntuivat olevan hyvin kotosalla ja tekniikka pelasi. Lisäväriä testaamiseen toi takavuosien Suomen mestarin istahtaminen parin kierroksen ajaksi Matiaksen auton ohjauspyörän taakse. Jarmo Kytölehto ajoi tasan kymmenen vuotta sitten etuvetoisella Astralla MM-ralleja ja toimi Vauxhallin tehdaskuljettajana Englannin rallisarjassa. Toisen tiimin mukana Saarijärvelle testaamaan tullut Petäjäveden etuvetoekspertti veresti vanhoja muistoja ja Matias istahti kartturin paikalle kuulemaan vinkkejä vauhdin kasvattamiseksi. Alustatekniikka oli kehittynyt paljon kymmenessä vuodessa ja moottorin terävyys sai kehuja tämän vuoden Tunturirallissa paluun ralliteille kahdeksan vuoden tauon jälkeen tehneeltä Pettuveden mieheltä.

Jyväskylän vaativille pätkille startattiin tavoitteena päästä ehjänä maaliin. Mielettömiä riskejä ei aiottu ottaa, koska uuden korin rallikausien tauolla saanut Astra haluttiin pitää ehjäkylkisenä. Ensimmäinen erikoiskoe ajettiin Kuohun maisemissa ja 7,78 kilometriä toimi sopivana lämmittelynä. Aikaeroa kärkeen tuli 7,9 sekuntia ja sijoitus oli yleisen luokan 16. Seuraavaksi oli ohjelmassa 10,66 km:n mittainen Kalliokylän EK ja yhdeksänneksi nopein suoritus nosti myös yleiskilpailun sijoituksen samalle sijalle kympin kärkeen 19,2 sekuntia piikkipaikasta. Molemmilla pätkillä kärki meni noin sekunnin per kilometri nopeammin.

EK 3 Moksi oli pituudeltaan massiiviset 29,99 km, joten pitkällä pätkällä oli mahdollisuus tulla aikaeroja puoleen ja toiseen. Ajo sujui hyvin ja kahden ”lämmittelypätkän” jälkeen nyt tuntui löytyvän enemmän vauhtia. Edellä ajanut kilpailija oli joutunut pysähtymään keskelle tietä ja Stop-merkin seurauksena takana tulevien piti pysähtyä. Tämän seurauksena Matiaksen aika oli yli 11 minuuttia hitaampi kuin erikoiskokeen pohja-aika. Ralli olisi ollut käytännössä ohitse ja ”Köpöjen tuurilla” näin olisi voinut hyvinkin käydä. Neuvottelujen jälkeen oikeus ja kohtuus voitti ja laskennallinen aika sijoitti autokunnan sijalle 12. tasan 30 sekuntia pohja-ajasta. Sijoitus oli edelleen yhdeksäs, joten asemat olivat ennallaan, vaikka oikeasti ajamalla ne olisivat voineet olla vielä paremmat.

Laskennallisen ajan hyväksymisestä ei ollut vielä neljättä erikoiskoetta aloitettaessa tietoa, joten ehkä ylimääräinen adrenaliinikin hivenen auttoi suoritusta ja Karikon 10,65 km tarjosivat Matiaksen vauhtia parhaimmillaan, vaikka riskikynnystä ei kuljettajan mielestä ollutkaan aiempaa enemmän. Tuloksena oli erikoiskokeen toiseksi nopein aika ainoastaan 0,6 sekuntia pohja-ajasta ja sijoitus nousi seitsemänneksi.

Keuruun Isojärven maisemissa ajettu 23,4 kilometrin EK 5 sujui kuudenneksi nopeiten 29,1 sekuntia pohja-ajasta ja ennen viimeistä erikoiskoetta hallussa oli yleiskilpailun viides sija. Kruununperän 17,69 kilometriä tarjosivat ylimääräistä sydämentykytystä, sillä bensanpaine katosi ja kone sammui kokonaan. Ikuisuudelta tuntuneen hiljaiselon jälkeen moottori alkoi kuitenkin uudestaan toimimaan ja aikaeroa kärkeen tuli vain 18,1 sekuntia. Pätkän yhdeksäs sija piti sijoituksen ennallaan, joten tuloksena oli F-cupin yleisen luokan viides sija ja suuremmassa luokassa vauhti oli neljänneksi nopeinta.

Jyväskylän Talvirallin F-cupin yleisen luokan voittoon ajoi Toyota Corollaa kuskannut Jukka Korhonen. Toiseksi sijoittunut Mersu-mies Jere Rekola hävisi ainoastaan 0,4 sekuntia ja kolmanneksi tullut Jouko Karhumäki VW Golfilla jäi voittajasta 29,4 sekuntia. Matti Nikander Bemarilla käytti reitillä minuutin ja 11,1 sekuntia enemmän aikaa kuin kärkikuljettaja. Matiaksella eroa piikkipaikkaan oli minuutti ja 14,1 sekuntia, joten eroa neljänteen sijaan jäi ainoastaan 3,3 sekuntia.

Talvirallin antiin voi olla erittäin tyytyväinen, sillä Matiaksen ja Juhon taakse jäi todella monta F-cupin tämän ja edelliskausien kärkikuljettajaa. Huomioitavaa on myös se, että numerolla 85 reitillä oli jo paikka paikoin paljon uria ja hiekkaa, joka tuskin nopeutti ajosuoritusta. Tulosluettelon kärkipaikoilta sitä ei ainakaan voinut huomata eli edessä startanneet, varsin tutut nimet olivat jälleen kympin kärjessä. Viime vuoden syyskuussa nuorten SM-rallissa Tampereella Matias piti kärkipaikkaa hallussaan, mutta silloin ulosajo päätti loistavasti käynnistyneen kilpailun. Nyt saatiin hyvien pätkäaikojen lisäksi myös hyvä lopputulos, joten tästä on taas hyvä jatkaa.

Poikien ohjelmassa ei Jyväskylän jälkeen pitänyt olla enää talvikaudella kilpailuja, mutta viime hetkellä paperit laitettiin sisään ja tarkoitus on olla mukana ensi viikonloppuna Äänekoskella ajettavassa Spektri rallispecialissa. Kilpailutilannekin käy testistä ja jousituksen säädöt kaipaavat vielä pientä säätöä. Kevätkauden tauolle olisi hyvä asettua, kun myös auton alusta olisi viimeisen päälle timmissä.

Matiaksen lisäksi lauantaina 21. maaliskuuta ajettavassa Spektri rallispecialissa on mukana Köpö Racing Teamin kuljettajista myös samassa luokassa Opel Astralla kilpaileva Esa Ruotsalainen, joka on tällä kaudella ajanut ainoastaan nuotitettavia ralleja. Mikkelin SM-ralli helmikuussa päättyi tekniseen vikaan, mutta maaliskuun alussa Joensuussa tuloksena oli Suomi Cupin oman luokan neljänneksi nopein suoritus. Ilahduttavaa oli se, että todella vähäisestä nuottikokemuksesta huolimatta pätkäajat olivat säännöllisesti viiden nopeimman joukossa. Taakse jäi useita kokeneita kuljettajia, jotka ovat ajaneet nuottikisoja F-ryhmän kalustolla.

Samana päivänä, 21. maaliskuuta ajetaan Iisalmessa Historic Rally Trophyn osakilpailu ja Seppo Salonen osallistuu kilpailuun Ford Caprilla. Autoa on käytetty penkissä ja hevosvoimat päästetään valloilleen Savon sydämessä. Junioreissa ajava Olli Rämänen nähdään reitillä keltaisen Suzukin ratissa. Kalusto koki kovia Keuruulla, kun Essi Rämäsen ensimmäinen rallisprint päättyi ulosajoon. Sen seurauksena kivi löi pohjapanssariin ja vaihdelaatikon kuoret hajosivat. Viimeiset viikot on vietetty varsin tiiviisti tallilla ja auto on jo ajokunnossa, joten Iisalmessa ollaan viivalla. Pyöränkulmat pitää vielä säätää, jotta myös Igniksen ajettavuus on kohdallaan.

Köpö Racing Teamin talvikausi on muutaman kilpailun jälkeen paketissa, mutta edessä on vielä talvikauden päätöstapahtuma. Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna ratkaistaan jälleen kalamiesten paremmuus, kun vuorossa on järjestyksessä seitsemäs Laakeripilkki. Tarkempia tietoja tästä ja tiimin muusta toiminnasta on löydettävissä nettisivuilta…
 


www.koporacing.com

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste