Alkukaudella Arminen on saavuttanut Italiasta yhden ryhmävoiton sekä kakkossijan, joten tiukkana tavoitteena on saavuttaa Subaru Cupin voitto.

Seuraava kilpailu Armisen ja kartanlukija Seppo Varmavuon kalenterissa on Valkeakosken SM-osakilpailu, joka ajetaan 5.-6. kesäkuuta.

– Waltikka-Rallista lähdetään hakemaan mahdollisimman hyvää sijoitusta ja isoa pistepottia. Sen jälkeen kilpailen juhannuksen aikaan taas Italiassa, Arminen toteaa.

Heinäkuun alussa nämä kaksi rallisarjaa menevät harmillisesti päällekkäin. Arminen on yhdessä tiiminsä, Tommi Mäkinen Racingin ja italialaisen Motoring Clubin kanssa sopinut, että hän kilpailee silloin heinäkuun toisena viikonloppuna Italiassa.

Subaru vuokralle Kouvolaan ja Jyväskylään

– Asetimme Italian Subaru Cupissa pärjäämisen ykkössijalle. Päätöstä tuki myös se, että SM-sarjassa alkukaudella kärsimme kaksi keskeytystä, Arminen kertasi.

– Suomessa oleva auto olisi vuokralla kauden viidenteen SM-osakilpailuun, joka koittaa Kouvolassa 11. heinäkuuta. Samoin päätimme tarjota kilpurimme vuokralle myös Suomen MM-osakilpailuun, Neste Oil Ralliin.

– Niiden kahden kilpailun vuokratuloilla voisimme kattaa kilpailubudjetissamme olevaa vajausta. Meidän muutama yhteistyökumppani on ollut pakotettu vähentämään urheilun sponsorointia. Taloudelliset ajat ovat nyt kaikilla haastavat, Arminen tiedostaa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste