Ketomaa saavutti talvikaudella kaksi voittoa ja kolmossijan, joten mikkeliläinen pitää SM-sarjan johtoa hallussaan yhdeksän pisteen turvin ennen Jussi Välimäkeä.

Subaru-kuljettaja Ketomaa suoritti onnistuneet ennakkotestit, ja autoon luokitellut uudet osat lupailevat kilpailukyvyn parantuvan entisestään.

– Maaliskuun jälkeen autoon on saatu luokituksen sallimia päivityksiä, joten vauhdin pitäisi niiltä osin hieman parantua. Voimansiirron ja iskareiden osalta olemme tehneet kehitystyötä, Ketomaa kertoi.
– Uudistusten jälkeen luottamus kilpuriin on nyt hyvällä tasolla. Voitosta lähdetään toki aina ajamaan, mutta varsinasta voittamisen pakkoa ei ole nyt joka kisassa, koska pistetilanne on meidän kannalta hyvä.

Perjantaina liikkeelle

SM-sarjan kesäkausi alkaa muutaman vuoden tauon jälkeen taas Valkeakosken Waltikka-Rallilla. Edellisen kerran Valkeakosken ympäristössä SM-pisteistä kamppailtiin vuonna 2006, jolloin Ketomaa ajoi luokkavoittoon.

Waltikka-Ralli starttaa uuden konseptin mukaisesti perjantai-illan supererikoiskokeella, joten yleisö pääsee seuraamaan kilpailua kahtena päivänä.

– Perjantain aloitus on mielestäni positiivinen asia, kun kilpailu ja myös me kilpailijat saamme enemmän näkyvyyttä, Ketomaa totesi.
– Viime päivien sateinen keli ei haittaa ainakaan meidän autokuntaa, koska lähdemme ensimmäisenä autona reitille. Aivan kuivalla kelillä irtosora hidastaa aina ensimmäisiä autoja. Kesän tavoitteena olisi säilyttää sarjajohtajan ykkösnumerot kauden loppuun saakka, kolmatta SM-titteliään tavoitteleva Ketomaa summasi.

Perjantaina ensimmäinen autokunta starttaa Valkeakoskella reitille klo 19.01. Lauantaina yötauon jälkeen aamu alkaa klo 8.00 huollolla, josta lähdetään erittäin vaativille erikoiskokeille. Klo 16.40 aikoihin voittajaa odotellaan maaliin.
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste