Valkeakosken ympäristössä ajettu SM-Waltikka-ralli oli kaksipäiväinen tapahtuma, kun kilpailu alkoi jo perjantai-illan yleisöerikoiskokeella. Siellä Subaru Dealer Team Finlandin kuljettajat Jari Ketomaa, Kristian Sohlberg ja Teemu Arminen kirjasivat sijat 2, 5 ja 9.
Lauantaiaamuna alkoi totinen kilvanajo, joka lähti liikkeelle Ketomaan ja kartanlukija Miika Teiskosen komennossa. Kaksikko kirjasi nopeimmat ajat kahdelle aamun erikoiskokeelle, mutta kokivat vaikeuksia EK4:lla.
– Viime päivien vesisateiden vuoksi kyseinen pätkä oli kaikkein huonoimmassa kunnossa. Ajoin ensimmäisenä autona mutavellin ja vesiurien keskellä, joten se verotti vauhtiamme muutaman sekunnin verran, Ketomaa selvitti.
Ensimmäisen huoltotauon jälkeen oli odotettavissa rallin ratkaisu, koska ohjelmassa olivat pitkät ja nopeat Västilän ja Mattilan EK:t, joita on ajettu menneinä vuosina Suomen MM-rallissa.
– Molemmat pitkät pätkät menivät ajollisesti hyvin, joten etumatkamme muihin kasvoi melko reilusti, summasi pohja-aikojen ansiosta johtonsa jo yli 25 sekuntiin kasvattanut Ketomaa.
SM-johto kasvoi
Rallin kolmella viimeisellä EK:lla Ketomaalle riitti virheetön suoritus voittoon, joten aivan täyttä ei enää tarvinnut puristaa irti autosta eikä kuljettajista. Lopulta voittomarginaali oli 19,4 sekuntia.
– Tiimin tekemä kehitystyö kantoi nyt hedelmää. Olen erittäin tyytyväinen autoon, Ketomaa kertoi.
Sekä Subaru Dealer Teamin että Jari Ketomaan SM-johto kasvoi nyt Valkeakosken osakilpailun voiton jälkeen jo 24 pisteeseen.
Kristian Sohlberg sijoittui Subarullaan kisassa kolmanneksi, kun kolmas Dealer Teamin kuljettaja Teemu Arminen ajoi kahdeksanneksi.
– Oli sellainen tasapaksu kilpailu, kun kärkiaikoja en pystynyt puristamaan. Todennäköisesti hitaammilla osuuksilla tulee sitä eroa liikaa kärkeen. Pienet virheet aiheuttivat sen, että ajolinjat valuivat välillä turhankin leveiksi, myönsi Arminen.
Subarun ralliautoja Suomessa rakentavan Tommi Mäkinen Racingin toimitusjohtaja Esko Reiners oli tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin.
– Testien perusteella uskoimme vauhtimme riittävän kärkeen myös kesäkelillä. Rallin tulokset vahvistivat kuljettajien positiiviset ennakko-odotukset. Teknisellä puolella autot olivat erittäin toimintavarmoja, Reiners kiitteli koko tiimin panosta.