– Viime sunnuntaina kurvailtiin Jämsän suunnalla Kaipolanvuoressa hallitsevan mestarin harjoittelumaastoissa. Erittäin haastava tieosuus tarjosi hyvät puitteet oppia autosta lisää. Voimansiirron osalta ollaan hyvässä suunnassa, mutta alustapuolella  on vielä paljon tekemistä. Katsotaan lauantaina miten miesten käy. Toiveena olisi hieman kuivempi keli kuin Valkeakoskella. Uskoisin, että se kelpaisi autollemme hieman paremmin.

Pistetilanne SM-sarjan 2-vetoluokassa Citroén kuljettajan osalta on kuitenkin hyvä kun kolmen joukkoon on sijoituttu kauden jokaisessa kilpailussa ja sijoitus on 2. Samaa tulosta on hakusassa myös lauantaina. Mikäli keli on kuiva, lupaa ykköskuljettaja aiempia kilpailuja raikkaampaa yritystä.

Citroén C2 R2 pilotit Anssi Tawast ja Mika Leistiö starttaavat reitille numerolla 17. Yhdeksän erikoiskoetta ja 93,71 ek km sisältävältä reitiltä maaliin saavutaan alkaen  17.30. Mottona kisaan ”Drive it like you stole it!”

Lisätietoja saat Anssin kotisivuilta osoitteesta www.toofastracing.net.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste