Päivän toisella erikoiskokeella auton vasen takarengas puhkesi ja autokunta pysähtyi vaihtamaan rengasta. Yksi pulteista oli kuitenkin jumissa, eikä renkaanvaihto onnistunut. Lopulta vanteen jäähdyttyä  erikoiskokeen jälkeen rengas saatiin vaihdettua ja kaksikko pääsi seuraavalle erikoiskokeelle runsaasti muiden perässä.

Päivän kolmannelle EK:lle syntyikin pohja-aika. Huollon jälkeisellä erikoiskokeella Gardemeister ajoi vielä jaetut pohjat, mutta heti seuraavan EK:n ensimmäisessä mutkassa vetoaksi katkesi ja kisa jäi taas kesken.

”Tuntuu siltä, että aina kun alkaa kulkea, niin joku paikka hajoaa. Tämä on ollut teema viime vuodesta lähtien. Harmittaa pirusti”, sanoi Gardemeister.

Suomen Harri Rovanperä ajoi päivän tasaisesti, vaikka kärsi moottorin ylikuumenemisesta. Iltapäivällä Rovanperän vauhti alkoi pitkän ajotauon jälkeen löytyä ajat olivat hyviä.

”Kyllä sen huomaa, ettei ruoste lähde ranteista ihan heittämällä. Nyt sain kuitenkin pikkasen fiiliksen päälle. Ihan OK kolmen vuoden tauon jälkeen”, kertoi Rovanperä.

Rovanperän ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä päivän viimeisellä erikoiskokeella auton moottori hajosi ja Harri parkkeerasi autonsa maali AT:n jälkeen tien sivuun.

Kilpailua johtaa itävaltalainen Andreas Aigner. Maiden välisessä kisassa Espanja on ajamassa ylivoimaiseen voittoon.

Lisätietoja saat Toni Gardemeisterin kotisivuilta osoitteesta www.tonigardemeister.com.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste