Hirvonen oli kisassa mukana jo viime vuonna, karsiutui välierissä mutta selvitti tiensä tämän vuoden sunnuntain kisaan. Vuosi on kulunut, välissä Hirvonen kävi ajamassa Vetelin Kemoralla Asfalttikunkku-kisan etuveto-kardaaniluokan voittoon.

Nyt kaikki kanssakilpailijat ajavat kardaanivetoisilla autoilla. Niitä onkin tulossa ”Kaanaan maille” pilvin pimein. Yleisen luokan osallistujamäärä noussee neljänsadan pintaan, naisia on mukana reilut seitsemänkymmentä ja nuoriakin miltei saman verran. Nuorten luokassa ajavat alle 18-vuotiaat lupaukset.

Helpolla ei Hirvonen tule pääsemään. Siitä pitävät huolen lajin erikoismiehet viime vuoden voittajan, Hämeenkyrön Aki Karttusen johdolla. Karttunen on rakentanut erikoisen Toyota Corolla farmarin, johon on istutettu Volvon tekniikka.

Myös naisten ja nuorten viime vuoden ”kuninkaalliset” ovat mukana. Naiset voitti ruovetinen Tarja Nätkin, joka tulee mukaan Datsunilla. Nuorten voittaja Joni Lehtola on edelleen alle 18-vuotias ja on puolustamassa voittoaan Datsunin ratissa.

Molempina kisapäivinä vauhdinpito käynnistyy kello 10.00. Lauantaina ajetaan nuorten ja naisten alkuerät aika-ajona. Niiden perusteella mennään finaaleihin. Sitten käynnistyvät yleisen luokan alkuerät aika-ajona. Vain parhaat selvittävät tiensä sunnuntain pääkilpailuun.

Sekin käynnistyy kymmeneltä. Viime vuonna kilpailun alkua siirrettiin sunnuntaina yleisöryntäyksen takia. Kannattaa lähteä hyvissä ajoin liikkeelle, sillä mitä ilmeisimmin viime vuoden kardaanikunkku ja rallin MM-sarjan kärkimies kohtaavat jo päivän ensimmäisessä lähdössä.

Kardaanikunkku-kisan järjestää jo perinteisesti Lempäälän UA yhteistyökumppaneineen.
Sunnuntain kisan tauolla nähdään hauska VIP-kilpailu. Mikko Hirvonen saa kilpakumppaneikseen MM-tason kartanlukijat Jarmo Lehtisen ja Miikka Anttilan. Autot ovat tasavertaiset, suunnitteilla on etumatkan antaminen karttureille…


Mikko Hirvonen valloitti viime vuonna Kardaanikunkussa yleisönsä. Maailmantähti jakoi mielellään nimikirjoituksia, poseerasi kuvissa ja kertoi kuulumisia.

Teksti: Kare Asp

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste