– Mukava sarjajohto kertoo siitä, että olemme tähän saakka erinomaisesti onnistuneet tavoitteissamme. Toisaalta sen menettämiseen ei Seinäjoen ahtaalla katuradalla tarvita kuin yksi ajovirhe ja radan reunustalla vaaniva betonimuuri katkaisee menestysputken. Tällä Vauhtiajojen radalla on muistettava maltin olevan valttia, Eskelinen kertoo.
– Myös sadan kilon lisäpainot sekä kanssakilpailijoidemme uudet moottorit pistävät mietityttämään. Katuradalla ohittaminen on lähes mahdotonta, joten lauantaisten aika-ajojen merkitys korostuu entisestään. Täytyy kuitenkin muistaa, että ajamme pitkää sarjaa ja mestariksi haluava on tasaisesti jokaisesta osakilpailusta pystyttävä keräämään SM-pisteitä, ratamestari pohtii.
Vauhtia Botniaringin testeistä
Seinäjoen Vauhtiajojen kilparata on ahtauden ja tiukkojen käännösten lisäksi tunnettu röykkyisyydestään. Soitellen ei Eskelisen GTM Motorsport rata-autoilun SM-sarjatilanteen kannalta kilpailukauden yhteen mielenkiintoisempaan osakilpailuun lähde vaan haki vauhtia Jurvan Botniaringin radalta.
– Sarjasääntöjen mukaisesti menestyksestä saadut suuret lisäpainot pakottivat meidän keskittymään automme alustan säätöihin, jotka Seinäjoen röykkyisällä katuradalla korostuvat entisestään. Selvää on se, että voitosta taistellaan ja lauantaisten aika-ajojen tulosliuska tulee suuresti kertomaan kilpailustrategian tiukkaan kisaviikonloppuun, Eskelinen pohtii.
Seinäjoen Vauhtiajojen aika-ajot sekä ensimmäinen kilpailulähtö ajetaan lauantaina. Iltaisten rokkijuhlien jälkeen SM-pisteitä jaetaan myös sunnuntaina ajettavassa SM-sarjan neljännen kilpailuviikonlopun toisessa lähdössä.
Lisätietoja saat Mikko Eskelisen kotisivuilta osoitteesta www.gtm.fi.