– Asetin itselleni kovaksi tavoitteeksi, että täytyisi olla mahdollisimman lähellä Mikko Hirvosen ja Sebastien Loebin aikoja, mutta lauantain aikana en pystynyt kellottamaan huippuaikoja, Rantanen myönsi. 

– Kansainvälinen mediaväki vähän ihmetteli, kun en näyttänyt tyytyväiseltä. Varmasti annan kokemuksessa ja hieman kalustossakin tasoitusta tehdastallin autoilla edelläni ajaville ammattilaisille. Totuus on silti se, että olisin halunnut yltää heitä lähemmäksi.

Rantanen valitteli pidon puutetta aamupäivän aikana, jolloin lammilainen kertoi ajaneensa turhan usein liian leveillä ajolinjoilla. Iltapäivällä miehen vauhtia verottivat pienet ongelmat auton kanssa.

– Kuski aristeli paikoitellen liikaa, mutta kaluston kanssa oli myös murheita. Välillä tuntui, että kone ei vetänyt kunnolla.

– Viimeisellä erikoiskokeella en onnistunut kovinkaan hyvin, kun muutaman kerran ei tie meinannut riittää. Pahin tilanne oli jo pätkän alkupuolella, josta selvittiin osittain tuurilla, Rantanen huokaili lauantain päätteeksi.

Rallin johdossa ajaa Mikko Hirvonen tehdas-Fordilla, josta Munchi´s -tallin Fordilla ajava Rantanen on jäänyt 4.10 minuuttia.

Edellä ajavat Hirvonen, Loeb, Jari-Matti Latvala ja Dani Sordo ovat jo karanneet, mutta Rantasen täytyy pitää sunnuntaina tiukasti silmällä viime vuoden junioreiden maailmanmestaria Sebastien Ogieria. Ranskalainen on noussut 17,5 sekunnin päähän uhkaamaan Rantasen viidettä sijaa.

Kuva: Jatko.fi

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste