Cupia niukasti kuudella pisteellä johtava Nilsiän Urheiluautoilijoiden Jukka Korhonen kurvaili perjantaina luottavaisin mielin Suomen halki idästä länsirannikolle.
– Ajan aina voitosta ja sitä lähdetään rakentamaan myös Porin Autoluojus-rallissa pätkä pätkältä. En nyt puhu mistään taktikoinnista, mutta tässä pistetilanteessa myös järjen käyttö on sallittua, muotoilee Korhonen huojentuneena.
Huojentuneena siksi, että mielenrauha hänelle ja tiimille tuli Porin kisan alla oikeastaan vasta torstain testivedolla savolaismetsien siimeksessä.
“Auto tuntuu nyt
todella hyvältä”
Korhosen käskyttämä Toyota Corolla 1600 GT sai punaisen keulan osalta rajusti siipeensä Suomen MM-rallin yhteydessä kaksi viikkoa sitten ajetussa Vetomies-kisassa.
– Kiire tuli, mutta aikataulu piti. Pääsin kokeilemaan autoa torstaina illalla tuollaiset parikymmentä kilometriä ja hyvältä, todella hyvältähän se tuntui. Pientä muutosta aiempaan on muun muassa siinä, että ohjaus on puoli kierrosta nopeampi.
Korhosella on plakkarissaan hyvät muistot Satakunnan suunnalta. Hän oli silloin Porissa luokkansa ässä.
– Ajoin viime vuonna lähes vastaavaan ajankohtaan Porissa luokkavoiton ja yleiskilpailussa toiseksi. Tiestö tuntui istuvan minulle hyvin.
Varmuudestaan tunnettu Korhonen, 25, on kiirehtinyt nousujohteisella urallaan yli 40 rallia. Niistä vain yksi on päättynyt omaa virhettä seuranneeseen keskeytyksen, kun Corollan kuskinpuoleinen pyörä kolahti sisäkurvin kiveen Leustun legendaarisella erikoiskokeella Keski-Suomessa. Onni onnettomuudessa oli, että Vetomies-kisassa ei ollut jaossa F-cupin pisteitä.
– Se oli kauden ensimmäinen ja samalla toivottavasti myös viimeinen keskeytys. Cupissa ei ole varaa virheisiin. Lähden poimimaan Porista varmoja ja mahdollisimman suuria pisteitä, korostaa Kohonen.
Satakunnan UA:n isännöimässä Autoluojus-rallissa ajetaan viisi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on reilut 60 kilometriä. F-cupin lopullinen huipennus odottaa vuoroaan 12. syyskuuta Heinolassa.
F-cupin pistetilanne 4/6 osakilpailun jälkeen:
1) Jukka Korhonen NilUA, Toyota Corolla GT 134, 2) Joonas Kolehmainen RiiUA, Toyota Starlet 128, 3) Jere Rekola Päij-HUA, Mercedes 108, 4) Mika Rantasalo RaisUA, Opel Kadett E GSi 16v 102, 5) Olli Lavikainen EspooUA, Volvo 100, 6) Henri Hakonen RiiUA, Toyota Starlet 85, 7) Matti Nikander RiiUA, BMW M3 82, 8) Juha Högström AL-Myrskylä, Ford Escort RS 68, 9) Timo Jaakonsaari RiiUA, VW 19 Golf GTI 16V 67, 10) Marko Leinonen LuSMU, Toyota Starlet 63.
Teksti: Kari Aho