Paasonen lähti toiseen kilpailupäivään reilun 43 sekunnin johdossa. Aamun ensimmäisellä erikoiskokeella hän ja kartanlukija Mika Rajasalo saivat kirittyä etumatkan lähes minuuttiin. Mainio kisavire ja voittomahdollisuudet kuitenkin menivät, kun Paasosen kilpa-autosta Subaru Imprezasta meni kardaani poikki.
Perjantaina vaihdettu vaihdelaatikko temppuili myös ja vaihteet eivät pysyneet päällä. Siitä huolimatta mäntyharjulainen ajoi vielä lauantaina kolmella erikoiskokeella pohja-ajat.
– Loppupäivä piti ottaa todella varovaisesti, että ylipäätään päästiin maaliin. Jos teknisiä ongelmia ei olisi ollut, voitto olisi ollut todennäköinen, Paasonen summasi.
– Tilannetta ei helpottanut se, että tiet olivat todella huonossa kunnossa rankkasateiden ja useiden ajokertojen vuoksi. Kokonaisuudessaan oli kuitenkin hyvä kisa ja järjestelyt toimivat hyvin.
Rallin voittaja Lawless totesi kilpailun jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että Paasosen voittaminen ajamalla ei olisi ollut mahdollista.
– Olin varma perjantain jälkeen, että kilpailu on ratkennut ja ajan vain kakkossijasta. Janin tekniset ongelmat kuitenkin muuttivat tilanteen. Vaikka voitto ratkesi näin, oli tosi hienoa päästä ajamaan wrc-kuskia vastaan.
Erot kärkikaksikon takana kasvoivat huimiksi, sillä kolmanneksi sijoittunut Martin Donnelly jäi Paasosesta jo 7.53,4 ja neljänneksi sijoittunut Keith Jackson yli 11 minuuttia.
Teksti: Kristiina Makkonen