Subaru Impreza -kuljettaja oli nopein myös sunnuntaina, joten Ketomaa ja kartturi Miika Teiskonen saalistivat tiimilleen kilpailusta maksimaaliset 16 sarjapistettä, eli kilpailun ykköstilasta 10 pistettä ja kolme pistettä molempien päivien voitoista.

Rallin päätöspäivänä Ketomaa oli nopein kolmella pätkällä, kun kolme muuta pohja-aikaa kirjattiin Mitsubishi-kuski Jussi Välimäelle.

– Lauantaina olimme selvästi muita paremmassa vauhdissa, mutta nyt saatiin puristaa Välimäen takia kovaa loppuun asti. Halusin todella saavuttaa myös toisen päivän voiton, joka lohkesi neljällä sekunnilla, Ketomaa huokaili tyytyväisenä.

Kokonaiskilpailussa Ketomaalla ei ollut hätää, kun toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet britti David Higgins ja Välimäki jäivät yli minuutin päähän.

– Arvostan tämän yksittäisen voiton korkealle, kun kanssakilpailijoillani on näistä teistä paljon enemmän kokemusta. Higginsin tiimi voitti merkkimestaruuden, mutta meidän tiimissä ilo oli ylimmillään, kun paikallinen tallikaverini Han Han voitti kuljettajien mestaruuden.

Tarjous myös ensi kaudesta

Ketomaata Kiinassa kauden loppuosalla ajattanut Fcaca Rally Team tarjosi heti tuoreeltaan ensi kauden kattavaa sopimusta suomalaiskuljettajalleen.

– Olen tosi onnellinen myös tallin väen puolesta. He tekivät kovasti töitä heti kisan ennakkotesteistä lähtien ja heillä oli suuri halu menestyä kanssani. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

– Vielä en pysty vahvistamaan ensi kauden kilpailukalenteriani, koska neuvottelut ovat kesken eri suuntiin. Täällä menestyminen tuskin teki hallaa tulevan kauden suunnitelmille, Ketomaa päätti.

Kuvat: Fcaca Rally Team
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste