Samassa Ford Fiesta -tiimissä ajaa kauden ensimmäisessä kilpailussa myös entinen F1-kuljettaja Mika Salo, joka on valmiina starttaamaan uransa neljänteen Tunturiralliinsa.

Perjantaina ensimmäinen autokunta starttaa rallireitille klo 12.01. Perjantaina ja lauantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta ja 12 EK:n kokonaispituus on 214 kilometriä.

Uusikaupunkilainen toisen polven ralliautoilija Kumpumäki testasi torstaina täysin ajamatonta kilpuria Arctic Rallin testierikoiskokeella.

– Viime kauden lopulla minulle kertyi jo kokemusta tästä uudesta Fiesta-mallista. Suomessa meidän omalla pajalla rakennettua yksilöä pääsin testaamaan vasta nyt täällä ensimmäisen kerran, mutta kaikki tuntui toimivan hienosti, Kumpumäki kertoili.

– Ajoimme kartanlukija Jani Laaksosen kanssa testiä päivänvalolla sekä pimeässä lisävalojen loisteessa, koska merkittävä osa tästä rallista ajetaan pimeällä kelillä.

– Yhteistyö uuden kartturin kanssa on mennyt mukavasti. On ilo tehdä yhteistyötä noin kokeneen kartanlukijan kanssa. Laaksonen kilpaili SM-sarjassa jo kaudella 1995.

Kumpumäki oli myös hyvillään, kun autourheilun ammattilainen Mika Salo ajaa Rovaniemellä nuorukaisen kanssa samassa tiimissä.

– Pääsen koko kisaviikon ajan opettelemaan, kuinka ammattikuski toimii ja käyttäytyy kilpa-auton ulkopuolella. Salon esimerkistä on varmasti minulle apua ralliurani rakentamisessa, Kumpumäki totesi tyytyväisenä.
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste