Saavutimme kilpailusta odotuksia paremman tuloksen, kolmas sija Rovaniemeltä on erittäin hyvä sijoitus. Molemmat kilpailupäivät sujuivat ongelmattomasti, eikä autoon tarvinnut tehdä mitään. Oma ajoni parani loppua kohden huomattavasti ja opin koko ajan miten S2000 –autolla pitää ajaa. Vielä viimeisellä Ristilammen erikoiskokeella painoin täysillä, ja pari kertaa ulosajo oli todella lähellä, mutta onneksi Skodalla on helppo paikata täpärät tilanteet, Jarkko kertaa.

Miettisen mukaan nyt saavutettu tulos on maksimi, mihin hän tällä kokemuksella näissä olosuhteissa pystyy. Tärkeintä oli saavuttaa maali ja kohtuullinen pistepotti, kuin yrittää väkisin kärkeen.
Onneksi emme hölmöilleet kilpailun alussa, ja väkisin yrittäneet rimpuilla kärjen vauhdissa, kun siihen ei ollut eväitä. Tulevissa osakilpailuissa reitit eivät todennäköisesti ole aivan näin suoraviivaisia, joten senkin puolesta pystymme paremmin kamppailemaan aivan kärkisijoista. Pystyimme kuitenkin ajamaan kilpailussa kaksi pohja-aikaa hiukan hitaammilla pätkillä. Kaikkiaan nyt on todella hieno fiilis. En olisi eilen uskonut olevani maalissa podiumilla, Jarkko sanoo.
Miettisen ja Lukan kilpailukausi jatkuu helmikuun puolivälissä Mikkelissä, jolloin on vuorossa SM-sarjan kolmas osakilpailu Mikkelissä.

Teksti: Timo Rintakoski

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste