Salo ja kartanlukija Mika Stenberg vauhdittivat päivän avauserikoiskoetta, joka oli monelta osin ratkaiseva. Kaksikko kuittasi päivän pisimmän ek:n pohja-ajan ja jätti sarjaa johtavan Ralliart-tiimikaverinsa Kosti Katajamäen 14,8 sekunnin päähän.
– Oikeastaan ensimmäisellä pätkällä tuli jo SM-kilpakumppaneihin niin isot erot, että kisa ei vaatinut enää kovinta mahdollista puristusta. Kakkosella tein kuitenkin risteyksessä virheen, joka maksoi kymmenkunta sekuntia. Se sekoitti loppupätkän rytmin täysin. Kolmosella tuli taas tehtyä pohja-aika, Juha Salo kertasi.

Kilpailun puolivälin huollossa karkkilalainen piti SM-kisan johtoa Katajamäkeen jo 41,8 sekunnin turvin. Kilpailussa sarjan ulkopuolella ajanut Jari Ketomaa oli Saloa 6,9 sekuntia edellä.
– SM-pisteet alkoivat huollon jälkeen painaa vaakakupissa yleiskilpailun voittoa enemmän. Seuraavalla erikoiskokeella vielä yritin, mutta kun se ei lähtenyt kulkemaan, niin oli järkevää keskittyä tärkeimpään.

Viimeiselle lenkille Salo lähti varmistamaan tililleen maksimi pisteet. Mikkelin SM-osakilpailun kunniataulukoksi kirjattiin Juha Salo, Kosti Katajamäki ja Joni Nikko. Katajamäki pysyi lopulta 35,7 sekunnin etäisyydellä Salosta.
– Tietenkin yleiskilpailuvoittokin olisi ollut kiva ottaa, mutta sitä riskiä, mitä se olisi loppu pätkillä edellyttänyt, en ollut tänään valmis ottamaan. Tulee varmaan vanhaksi, kun ajattelee järkevästi, Salo totesi kilpailun päätteeksi.

Mikkelin voitto avitti Salon kiriä sarjatilanteessa. Maaliskuun 6. päivä Joensuussa ajettavaan talvikauden päätöskilpailuun lähdetään vielä Katajamäen johdolla, mutta Salo hengittää vain pisteen perässä.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
Saloracing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste